mitä on rakkaus?
mitä on toivo?
miltä tuntuu kokea se kaikki yhdessä kesässä?
16-vuotias Ally ''Ali'' muuttaa uuteen kaupunkiin Westlandiin. Tyttö ei ole innoissaan muutosta, sillä kaikki tuttu jää taakse. Pian Ali saa kuitenkin huomata että muutto ei olekkaan niin kamala mitä hän aluksi luuli
Kymmenen vuotta sitten hän katosi.
Kymmenen vuotta sitten hän oli joku. Kymmenen vuotta sitten hänet kidnapattiin.
Kymmenen vuotta sitten hänet tuhottiin.
For Amanda, The Gerbil
For Nekku, The Hamster
'Astuessani ensimmäistä kertaa sisään katseeni osui häneen. Tunnistin hänet heti. Miksi edes ajattelin unohtavani hänet? Hänkin taisi tunnistaa minut, koska jätti kaveriporukkansa taakseen ja otti pari askelta eteenpäin.'
17-vuotias Lily muuttaa opiskelujen ja vanhempien uusien töiden perässä uuteen kaupunkiin, uuteen ympäristöön. Jo ensimmäisenä päivänä mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Kaiken kukkuraksi hän törmää komeaan nuorukaiseen, joka muuttaa tämän elämän jo ensimmäisellä kohtaamisella. Lähteekö Lily leikkiin mukaan vai ei?
#1 romance 30.6.2018
Perhe adoptoi 6 vuotiaan Lydian luullen tätä normaaliksi tytöksi, jonka vanhemmat hylkäsivät nuorena.
Aluksi luultiin Lydian puheiden olevan vain mielikuvitusta, mutta mitä vanhemmaksi tyttö kävi, sitä epäluuloisimmiksi vanhemmat menivät.
Sillä Lydia näki pojan, jota kukaan muu ei n ähnyt ja tämä poika varttui Lydian kanssa adoptiosta asti.
Vuodet vierivät ja vanhempana Lydia tajusi pitää suunsa kiinni, jotta vanhemmat helpottuisivat.
Kohta 16-vuotta täyttävä Lydia kokee elämänsä mullistuksen eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Scorpius Malfoyn ja Lily Luna Potterin suhteen ensimmäisiä hetkiä. Mitä tapahtuu, kun Scorpius ja Lily ostavat ensimmäisen yhteisen asiansa? Entä mitä käy, kun pariskunta muuttaa ensiasuntoonsa?
Entä ensimmäinen valhe?
Ensimmäinen ero?
Selviävätkö he niistä?
Ovatko he ainoat toisilleen?
Aurinko ja Kuu, ken ikinä tietää heidän salaisuudestaan kuolon suuhun saapuu. Salaisuudesta tietää ken, pelkoaan peläten kumartuu, kuoleman jumalan edessä aika hidastuu, vai tietääkö tästä kukaan muu? Rakastavaiset erillaiset, toinen Aurinko ja toinen Kuu, toisiaan he vihaavat mutta rakastuu, tästä kieltää ken hän surman suuhun saapuu.