Tää on mun ihan eka tarina mitä koskaan oon kirjottanu ja toivon et tykkäätte. Otan vastaa negatiivisetki kommentit. Mulla ei oo mitään parasta äidinkielen taitoa, joten oon pahoillani virheistä. Luanna on 16 vuotias tyttö, joka Menetti äitinsä. Hän uskoi ettei mikään voisi enää saada häntä iloiseksi. Jokin tai joku saa kuitenkin Luannan pään käännettyä. Siitä alkaa draama/romanttinen seikkailu. Huom. Toivon ettet Kopioi tarinaani Kopioi kanttani Tai kommentoi tarinaani hirveän ilkeästi

14-vuotias Lauren elää rentoa kesälomaa perheensä omistamassa Blue Lagoon -hotellissa. Hän pitää elämästään tropiikin lämmössä, mutta toisinaan se tuntuu Laurenista äärettömän pitkäveteiseltä. Eräänä päivänä hotelliin saapuu eräs henkilö, joka muuttaa Laurenin kesäloman suunnan kokonaan...

"Mun on pitäny kertoo sulle yks juttu. Mut en tiiä miten kertoisin sen" Jack mutisee vieressäni. Katsahdan poikaan ja kohotan kulmaani. "Sano vaan" mutisen. Minusta Jackille on helppo puhua, vaikka kun nään hänet vatsassani lepattaa kymmenien perhosten lauma. "Tätä ei voi niinku kertoo tai siis pystyy kertoo mut.." Jack sanoo hiljaa. Mitäkähän hän mahtaa tarkoittaa?'ajattelen. Jack pysähtyy ja tarttuu kädestäni. Käännyn hänen suuntaan ja poika kävelee lähemmäs. Välillämme on enään muutama hullu sentti. Jack asettaa kätensä poskelleni ja rikkoo välimatkan kun hänen huulet koskevat omiani. * Sara matkustaa vanhemmpiensa kanssa Kaliforniaan tätinsä luo kesäksi. Mitä käy kun Sara tapaa Jackin? Tuleeko heistä enemmän kuin ystäviä? Entä kestääkö heidän suhde kun Sara palaa Suomeen?

Mitä tapahtuu, kun 17-vuotias tyttö muuttaa Australiaan?

Amber muuttaa perheensä kanssa vuodeksi San Diegosta Miamiin. Mutta mikäs siinä, Amber on tyytyväinen niin kauan, kun meri on lähellä, vaikkei kavereiden jättäminen San Diegoon tunnu helpolta. Hän päättää olla kasvattamatta minkäänlaisia juuria Miamiin, jotta voisi kevyin mielin seuraavana kesänä palata sieltä takaisin kotiin. Passiivinen suhtautuminen paikallisiin ja surffilaudan pitäminen ainoana ystävänä käy aika pian kuitenkin harvinaisen vaikeaksi, kun käsittämättömän hyvännäköinen Brad Stewart -koulun suosituin ja naistenmiehen maineen saanut, tottakai- sattuu yhä useammin hänen tielleen. Eikä Bradia ole kovin yksinkertaista sivuuttaa elämäänkyllästyneellä vilkaisulla kulmien alta.

Kuulin jälleen huudon takaatani. En jaksanut tai edes viitsinyt kääntyä katsomaan huutajaa kohti tai tekemään mitään muutakaan. Jatkoin hitaasti matkaani. Normivauhtiani niinkuin yleensäkkin. En viitsinyt vaikuttaa elämistyyliini. Olin jo kerran tehnyt sen virheen, enkä varmasti tekisi niin uudestaan. Kaikki tuntui turhalta ja sitä se perjaatteessa olikin. Ei ollut mitään syytä, miksi minun pitäisi jatkaa ylväänä eteenpäin. Tunsin naurunalaisuuteni leviävän eteenpäin. Taas yksi uusi juoru joltain, joka luuli minun ansaitsevan sen. Tiesin, etten ansainnut sitä. Tiesin myös, mitä ansaitsin. Ansaitsin yhden kaverin. En vain väliaikaista ryhmätyöntekijää, joka arvosti äidinkielisiä lahjojani. Ansaitsin henkilön, jonka kanssa voisin olla tuntien ulkopuolella. Ansaitsin henkilön, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ansaitsin uuden alun elämääni. Uudenlaisen mittelön, mitä vastaan mitellä. Toivoin löytäväni sellaisen jostain.

Minä kerron teille tarinan. Se kertoo kukkasista, sateenkaarista, elämänilosta ja onnesta, joka kääntää kaiken hyväksi. Se kertoo auringonpaisteisista päivistä ja pyyteettömästä rakkaudesta, jotka tuntuvat olevan ainoita asioita maailmassa. Ei, oikeastaan se kertoo vain ihmeiksi luulemistamme asioista, jotka eivät sitä ole. Se kertoo kaikelle kyynistymisestä ja suuren ihmissydämen reikiintymisestä tärkeimmälle. Se kertoo kylmettävistä pettymyksistä ja itseinhosta. Minä kerron teille tarinan pilvilinnoista ja kirjoista; niihin uppoutumisesta ja niiden vihaamisesta. Minä kerron itsensä etsimisestä ja koulustressistä, alemmuuden tunteesta ja kauneuden merkityksistä. Maanläheisemmin, kerron Tylypahkan lukuvuodesta 2003-2004; viisi vuotta Tylypahkan taistelun jälkeen, kun kaikki on ennallaan. [Tosiaan, en omista tekijänoikeuksia tai muutakaan, oppilaat oon kyllä ite kehitelly mut loput kuuluu ehottomasti erinomaiselle J. K. Rowlingille sekä ilmeisesti Warner Bros:ille. Oon mitä syvimmästi pahoillani jos tän fiktion sisältö loukkaa kenenkään Potter-harjaantuneita korvia, mun väärinkäsityksistä tai unohuksista saa toki ilmotella ihan hyvin mielellään. Mikä tahansa mikä häirittee on huomautuksen arvonen asia, tahon kehittyä kirjottajana. Toisaalta sen voi huomata, et oon jonkun verran muokannu kirjan juonta esimerkiks lisäämällä hahmoja, joita ei oo kirjoissa.]

Aria on tavallinen 17-vuotias tyttö, jonka elämä muuttuu täysin, kun hänet vangitaan tuntemattoman miehen toimesta. Miten käy, kun hän alkaakin saada tunteita tätä miestä kohtaan, joka ei olekaan ihan kuka tahansa australialainen mies...