JATKO-OSA ANTON TARINALLE. TÄTÄ TARINAA EI VOI LUKEA ILMAN, ETTÄ ON LUKENUT ANTON TARINAN Hänen kanssaan mikään ei ollut koskaan normaalia, mutta rakastin häntä silti. Miksen olisi rakastanut. Hän oli minulle kaikkein tärkein henkilö maailmassa. Hän oli minun toinen puoliskoni, tehty minulle, vain ja ainoastaan minulle. Eihän mikään voisi mennä pieleen, eihän?

The town of Miserable was just like any other small town. Cabin like houses, every 15th day it rained strawberry milk or blood, fields, forests, a holiday for town hero Herbert Tenley (who died during a political protest he executed by trying to eat 15 pumpkins in a row, but died before the sixth), nice little parks... Edith liked many things: those curious straycats, cheap tea and the ghost of her dog - Victor Barksbowow. She understood Swedish and animals. That is why she knew that Henry Samuel Morley's cat didn't like having nine lives and actually was alarmingly alcoholic and suicidal. Henry Samuel Morley wished he could too speak with his cats, but he didn't have any special talents. He could only name 35 different butterflies, see ghosts, remember 268 decimals of Pi and turn partially invisible. Even though hating to go outside and talking with people, Henry Samuel Morley did end up going on an adventure with Edith to save Miserable and stop Sinclair Fox and a satanic student from destroying the town with red wine, killing boogeymans and leaving tiger lilies everywhere.

Järjetön Aggressiivinen Sydämetön Pelkuri Erilainen Rikollinen Olin hirviö. Sieluton piru parka, joka ei saanut haluamaansa rauhaa. Olin tottunut kateellisiin ilmeisiin, mutta ne muuttuivat vuosien varrella halveksiviksi katseiksi. En päässyt enää pakoon, en vaikka yritin. Varjoni sai minut kiinni, se veti minut mukanaan maailmaan, josta ei ollut paluuta. Vain yksi ainoa sielu pystyi pelastamaan minut, mutta tiesin ettei hän koskaan tulisi. Sillä kuka olisi halunnut pelastaa hirviön?

Aina ja Ikuisesti on jatko-osa Kolmen Kuun Valtakunta tarinalle. Tätä kirjaa ei voi lukea ilman, että on lukenut ensimmäisen osan! ~Minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäsin kiveä, joka nökötti muiden kivien vierellä. Se oli niin lopullista, niin surullista. Hän oli maan povessa, mullan alla. Hänen hento kehonsa oli maatunut jo muodottomaksi. Madot olivat syöneet hänen kuulaan ihonsa, hänen kauniit tummat silmänsä, hänen pehmeät hiuksensa. Häntä ei enää ollut, hän oli poissa, lopullisesti. Se oli minun vikani, minä tiesin sen. Olin tajunnut virheeni, olin ymmärtänyt kuinka paljon menetin, kun tuomitsin hänet. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni, minä pysähdyin hetkeksi ja pyyhin kyyneleet takkini pehmeään kankaaseen. Laskin katseeni hitaasti hautakiveen. Se oli kaunis, kauniimpi kuin muut. Sen päälle oli veistetty pieni tytön hahmo, jolla oli kädessään kukkakimppu. Hautakiven sileään pintaan oli kaiverrettu teksti joka sai sydämeni itkemään: Eleanora Nordlund, syntynyt rakastettuna, kuollut hylättynä. ~ Ellen julma kohtalo saa Kolmen Kuun Valtakunnan horjumaan. Gabrielista tulee oman katkeruutensa orja, joka purkaa surunsa kansalaisiinsa. Kukaan ei välty kuolemantuomiolta hallitsijan edessä, joka ei erota oikeaa väärästä. Itseinhon vallassa Gabriel yrittää etsiä keinoa palauttaa kaikki ennalleen ja uusi ajojahti alkaa, kun hän yrittää etsiä ajankääntäjän käsiinsä. Mutta pystyykö Gabriel korjaamaan elämänsä pahimman virheen, vai tuhoaako hän itsensä lopullisesti?

Adrien on 16-vuotias poika, joka luokitellaan ongelmanuoreksi. Hänen ainoa huoltajansa päättää laittaa poikansa ongelmanuorten kesäleirille. Adrienin täytyy olla koko kesä, ilman ystäviään tai päihteitä. Muuttuuko Adrienin negatiivinen mielipide elämästä leirin aikana? Löytääkö hän rakkauden? Selviääkö hän edes yhtä viikkoa muiden ongelmanuorten kanssa ilman päihteitä? Lue ja ota selvää! (Kirjoitelmassa käytetään sopimatonta kieltä, jos se saa sinut tuntemaan olon epämukavaksi - älä lue ollenkaan, koska en aio varoittaa sopimattomista kohtauksista etukäteen.)

KOSTO. VOI. ALKAA. ................................................................................................................................................ Melody. Suloinen. Kiltti. Arka. Viaton. Rafael. Armoton. Komea. Sydämetön. Dominoiva. ~ Jokainen Alfa tarvitsee Lunansa, eikä Rafael ole mikään poikkeus. Heidän sielujenvälinen siteensä on epätavallisen vahva, miltei mahdoton vastustaa, mutta Melody haluaa hylätä sen. Hän haluaa hylätä Rafaelin, voimakkaimman ja pelätyimmän Alfan kautta aikojen, mutta Rafael ei aio luopua mistään mitä pitää omanaan. Huom! Kirja sisältää seksuaalisia kohtauksia! Ei herkimmille! En suosittele yleisestiottaen mitään töistäni alle 14-vuotiaille, joissakin kirjoissani ikäraja on vielä korkeanpi. Enhän kuitenkaan halua aiheuttaa järkytyksiä tai turmella teitä :'D Joten jos olet ikäsuositusta nuorempi, luet omalla vastuulla! Ethän kopioi tekstejäni, sillä ne ovat minun omiani! Ikäsuositus 14+ Paras sijoitus werewolf kategoriassa 1# (3.9.2016) Kiitokset ihanasta kannesta @siljawrites😚

"Siinä hän makaa. Hengittäen, viimeisten kipujen valuessa hetki hetkeltä pois hänen kidutetusta mielestään. Niin hauras, pelokas, mutta samaan aikaan vahva ja peloton. Kaikki entinen on mennyttä. Olisi niin helppoa jättää hänet kuolemaan, mutta ei, mieli on liian heikko. Häntä ei voi jättää siihen." Mitä jos olisit menettänyt muistisi? Ja mitä jos heräisit keskellä sotaa, eikä sinulla, tai kenellä muullakaan, olisi aavistusta vihollisesta? Mitä tekisit?

Veran ja Alecin tarina ei ole ohitse. "Suurin ja pahin vihollinen olen minä itse itselleni. Ajatukseni hyökkäävät kimppuuni säälimättä, raatelevat jokaisen hetken päivästäni kiduttaen, mutta kuitenkin sen verran harkitusti, etteivät ne tapa. Sykli, se loputon sykli päivästä toiseen." Vera on vetäytynyt sodan melskeestä. Hän ei halua kuin unohtaa kaiken kokemansa ja elää ilman muistojaan. Tai niin hän ainakin itselleen uskottelee. Mutta kun Veralle annetaan tilaisuus auttaa sodassa ja saada muistonsa takaisin, voiko hän kieltäytyä? Päättääkö hän elää turvallisessa epätietoisuudessa vai tarttua uudelleen aseisiin?

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?

Arvoton. Negatiivinen. Turmeltunut. Onneton. Naurettava. Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani kuin varjo joka seuraa isäntäänsä. He eivät näe sitä, he eivät tajua sitä. He luulevat tuntevansa minut, mutta he eivät tiedä puoliakaan. Vain hän voi auttaa minua. Vain hän pystyy vetämään minut takaisin valoon. Vain hän voi pelastaa minut, hän jonka minä rikoin.