❝Ootko sä nyt mun, naapurin prinssi?❞ Kysyin ujosti vilkuillen Miken silmiä. ❝Oon kokonaan sun, prinsessa❞, hän naurahti ja suuteli minua taas. • • • Klisee tarina Alexandrasta, 14-vuotiaasta tytöstä, jonka elämä suistui raiteiltaan uuden perheen muuttaessa naapurustoon. Mitäs muuta tapahtuu kuin se, että Aleksandra ja naapuriperheen poika Mike ystävystyvät ja hieman muutakin kipinöi välillään... Mutkia matkaan tuovat Miken pikkusisko Alina, koulukiusaaja Linda ja hänen jenginsä sekä ystävyyssuhteiden kariutuminen parhaan ystävänsä kanssa. H U O M A U T U K S I A • Älä tuomitse tätä kirjaa ekojen lukujen perusteella, koska kirjotin ne joskus 10-vuotiaana (jonka takia saattaa olla myös lapsellinen). Tämä koko kirja on muutenkin ekoja luomuksiani, että juonessa saattaa löytyä reikiä ja teksti ei ole mitenkään sulavaa. Jos vertaa esim. ekaa hirveän lyhyttä lukua (tieto uudesta naapurista) viimeisiin lukuihin, eroa löytyy. •Älä kopioi, tämä on kokonaan omasta päästäni. • En omista kuvia/kannen kuvaa.

novelleja, ajatuksia ja inspiraatiota , ei kopiointia kiitos !!

Astoria; tyttö, joka ei välitä muiden mielipiteistä ja elää miten haluaa. Hän varastaa jos haluaa ja hänen unelmansa on omistaa moottoripyörä. Hänellä ei ole ystäviä, elää pyörätuolissa olevan siskonsa kanssa yrittäen olla ajatelematta huomista. Antton; poika, joka saa mahdottoman paljon huomiota tytöiltä, asuu asunnossaan yksin ja osaa salaisesti kokata yhtä hyvin kuin ravintolan kokki. Hän elää hetkessä ja tietää viettävänsä tulevaisuuden jonkun todella rakkaan henkilön kanssa. Mutta kenen? Antton alkaa olla varma, että on löytänyt tosiystävänsä, mutta tulevaisuus tuntuu olevan liian lähellä ja ystävyys on ison työn takana. Vaikeammaksi käy, kun tyttö on erimieltä omasta tulevaisuudestaan kuin Antton. Lopputulos voi olla sellainen, jota kukaan ei osaa odottaa. Cover: @eeppari

"Pari metriä ennen, juuri kun olin avaamaisillani suuni kysymykseen, minä haistoin hänet. Haistoin pojasta lähtevän myskin ja turkin hajun. Saman hajun, jonka puumani oli haistanut monta kertaa kivisellä vaaralla. Suden hajun." Muodon muuttajia on kahta eri lajia: kissaheimoon ja koiraheimoon kuuluvia. Tai ainakin joskus oli, sillä ihmissusia ei enää ole. Ei ainakaan Suomessa. En tiennyt millaisia ne olivat tai miten ne olivat eläneet. Tieto niistä oli kadonnut sukupolvia sitten ja viimeisetkin havainnot oman kissaheimoni parissa oli tehty kauan sitten. Kunnes minä kohtasin yhden niistä. - Kertoo ihmipuumista ja -susista - - Tarina sisältää kiroilua ja jonkin asteista väkivaltaa - - Suunnattu n. +14- vuotiaille - - Kaikki oikeudet varattu - - Kirjoittaja ottaa mieluusti kommenttia vastaan, ihan mitä vaan! ^^ - (Luokittelin tämän itse werevolfiksi, koska se liippa noista gatekorioista ehkä kaikista lähimmäksi tätä... :'D)

Olenko kaunis? Laiha, suosittu tai rakastettu? En tietenkään. Olen vain kaikille vaivaksi. Asun kaupungissa, sellaisella syrjäisällä tiellä missä kukaan ei tule katselemaan ja kyselemään vointiani. Kukapa sitä nyt muutenkaan kysyisi... En omista kavereita, he vain pilkkaisivat ja puhuisivat paskaa selkäni takana minusta. Elämäni on täyttä paskaa. Ei minusta välitä kukaan, edes omat vanhempani. He haluavat olla mielummin töissä koko päivän, kuin viettää aikaa tyttärensä kanssa. Ei siinä mitään, olen tottunut siihen. Siihen kipuun jonka elämä minulle tuottaa. Tyttö nimeltä Sade. Se yksinäinen susi, musta lammas ja ruma ankanpoikanen. Myös huora, läski ja ruma ovat tuttuja nimityksiä hänelle. Kaksi vuotta sitten se kaikki alkoi. Kiusaaminen, masennus ja se kaikki laski alamäkeä kuin lapsi pulkalla. Mutta onko mahdollisuus piristymiseen? Jos on, Sade ei usko siihen. Sitten on vielä tämä meidän Daxel. Tietämättömänä Sateen tilanteesta hän haluaa ystävystyä tähän, ja kuka tietää, ehkä hän haluaa olla jotain enemmän. Highest ranking: #2 in romance

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?

"Rakkaus on klisee. Ihan helvetin paska sellainen." -Nathan Roberts. Oikeaa rakkautta kokematon, ja sisältä rikkoutunut Nathan Roberts, on vankasti sitä mieltä, että rakkaus on typerää ja turhaa. Jos Nathan olisi saanut päättää - cupidin nuoli olisi väistänyt hänet ikuisesti. Mutta vaikka kuinka toivoisi ja anelisi, tunteille ei voi mitään. Ei yhtikäs mitään.

Aprilin elämä ei ole koskaan ollut helppoa. Vuodatetut kyyneleet, yksinäisyyden murtama sydän ja menetetty rakkaus ovat muuranneet läpitunkemattoman seinän hänen ja todellisuuden väliin. Kun kaikki tuntuu hajoavan käsiin April pakenee uuteen kaupunkiin aikeena jättää menneet taakseen. Mutta miten käy kun hän tapaa mysteerisen pojan, joka vaikuttaa vihaavan Aprilia, mutta ei siitä huolimatta jätä tätä rauhaan? Pystyykö salaisuuksia täynnä oleva poika murtamaan vuosien saatossa kasvaneen tunteiden sokkelon? kuvat ei oo mun omia !! ei kopiointia kiitos :)

"Miksi kaikki palvelijat kulkevat noin katse luotuna alaspäin, eivätkä katso minua ikinä silmiin?" Nathaniel kysyi. Eikö hän muka todella tiennyt? "Kun me tulemme linnaan, meille painotetaan ensimmäisenä yhtä sääntöä, säännöistä kaikkein tärkeintä: kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin." *** Tarina, juoni ja henkilöt on mun keksimiä, eli ettehän siis kopioi! Kannen kuva on pinterestistä. ©Akileia