"Se tunne on kamalin tunne mitä maanpäällä voi olla. Kun menettää jotain hyvin kallisarvoista mitä ei voi sanoin kuvata. Se tunne nousee sydämestä kurkkuun, saa sinut halvaantumaan, se saa sinut murtumaan pikku hiljaa pieniksi sirpaleiksi joita on vaikea enää koota yhteen. Äänesi häviää olemattomaksi kuiskaukseksi, näkösi sumenee kyynelistä jotka ovat odottaneet jo kauan vapautta, sitä vapautta jonka olet niiltä itsekkäästi kieltänyt. Et pysty tekemään mitään muuta kuin vajoamaan polvillesi ja antaa kyynelien valua poskillesi. Ja silloin tiedät, että olet menettänyt jotain...jotain sellaista mitä et saa enää koskaan takaisin. " Eletään 1700- lukua. Mestarivarkaan tytär, Marie Silver odottaa oikeudenkäyntiä vankilassa. Kuin taikaiskusta kapteeni Stowe pelastaa hänet odottamattomalla ehdotuksella. Mitä tapahtuu, kun Marie lähtee miehen oppaaksi matkalle, jolta ei puutu vaaroja. Pelkoa herättää pahamaineinen Winters, sekä hänen joukkonsa, joka ei siedä tunkeilijoita alueellaan. Selviääkö Marie hengissä matkalta, joka muuttuu hetki hetkeltä vaarallisemmaksi. ~ Paras sijoitus Historical Fiction #1

Aina ja Ikuisesti on jatko-osa Kolmen Kuun Valtakunta tarinalle. Tätä kirjaa ei voi lukea ilman, että on lukenut ensimmäisen osan! ~Minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäsin kiveä, joka nökötti muiden kivien vierellä. Se oli niin lopullista, niin surullista. Hän oli maan povessa, mullan alla. Hänen hento kehonsa oli maatunut jo muodottomaksi. Madot olivat syöneet hänen kuulaan ihonsa, hänen kauniit tummat silmänsä, hänen pehmeät hiuksensa. Häntä ei enää ollut, hän oli poissa, lopullisesti. Se oli minun vikani, minä tiesin sen. Olin tajunnut virheeni, olin ymmärtänyt kuinka paljon menetin, kun tuomitsin hänet. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni, minä pysähdyin hetkeksi ja pyyhin kyyneleet takkini pehmeään kankaaseen. Laskin katseeni hitaasti hautakiveen. Se oli kaunis, kauniimpi kuin muut. Sen päälle oli veistetty pieni tytön hahmo, jolla oli kädessään kukkakimppu. Hautakiven sileään pintaan oli kaiverrettu teksti joka sai sydämeni itkemään: Eleanora Nordlund, syntynyt rakastettuna, kuollut hylättynä. ~ Ellen julma kohtalo saa Kolmen Kuun Valtakunnan horjumaan. Gabrielista tulee oman katkeruutensa orja, joka purkaa surunsa kansalaisiinsa. Kukaan ei välty kuolemantuomiolta hallitsijan edessä, joka ei erota oikeaa väärästä. Itseinhon vallassa Gabriel yrittää etsiä keinoa palauttaa kaikki ennalleen ja uusi ajojahti alkaa, kun hän yrittää etsiä ajankääntäjän käsiinsä. Mutta pystyykö Gabriel korjaamaan elämänsä pahimman virheen, vai tuhoaako hän itsensä lopullisesti?

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?

"Miksi kaikki palvelijat kulkevat noin katse luotuna alaspäin, eivätkä katso minua ikinä silmiin?" Nathaniel kysyi. Eikö hän muka todella tiennyt? "Kun me tulemme linnaan, meille painotetaan ensimmäisenä yhtä sääntöä, säännöistä kaikkein tärkeintä: kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin." *** Tarina, juoni ja henkilöt on mun keksimiä, eli ettehän siis kopioi! Kannen kuva on pinterestistä. ©Akileia

"Katsos ystävä hyvä kun me kaikki taidamme olla jollain tavalla mutantteja. Ellet ole huomannut, me olemme sydämettömiä tappajia, joille oma henki on pelkkä riippakivi. Me olemme kamalia toisillemme ja itsellemme, emmekä pääse siitä mihinkään. Me olemme ihmisiä, ja ihmiset ovat mutantteja", sanoin, ja painoin aseen liipaisimesta. Highest raking: 1st in Action

(KUPLAN JATKO-OSA!) "Meidän on päästävä pois täältä. Pakko." Hän mutisi ja katsoi meitä kaikkia. "Meitä on huijattu pahemman kerran."

(SHERBROOKEN JATKO-OSA!!!) "Me emme ole mikään armeija, Mejí", hän sanoi ja kurtisti kulmiaan. "Me olemme iskujoukko, Squad Volans. Me olemme selviytyjistä parhaimpia asioissa, joita teemme. Jos te olette tarpeeksi hyviä, pääsette mukaamme. Jos ette, jäätte tänne nuolemaan näppejämme kun me kaadamme Vallan."