///Jatko-osa Jamille sekä Paulalle!/// Ja vaikka mä olin ollu humalassa, muistin miltä oli tuntunut kun se oli painanut kasvonsa hetkeksi vasten mun selkää. Se oli johtunut väsymyksestä, mutta mikä se kuuma kourasu mun vatsanpohjassa sitten oli? Ja miksei se nojautunut heti kauemmas? Miksi musta tuntu ettei me koskaan voitu olla kavereita?

Arvoton. Negatiivinen. Turmeltunut. Onneton. Naurettava. Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani kuin varjo joka seuraa isäntäänsä. He eivät näe sitä, he eivät tajua sitä. He luulevat tuntevansa minut, mutta he eivät tiedä puoliakaan. Vain hän voi auttaa minua. Vain hän pystyy vetämään minut takaisin valoon. Vain hän voi pelastaa minut, hän jonka minä rikoin.

Olenko kaunis? Laiha, suosittu tai rakastettu? En tietenkään. Olen vain kaikille vaivaksi. Asun kaupungissa, sellaisella syrjäisällä tiellä missä kukaan ei tule katselemaan ja kyselemään vointiani. Kukapa sitä nyt muutenkaan kysyisi... En omista kavereita, he vain pilkkaisivat ja puhuisivat paskaa selkäni takana minusta. Elämäni on täyttä paskaa. Ei minusta välitä kukaan, edes omat vanhempani. He haluavat olla mielummin töissä koko päivän, kuin viettää aikaa tyttärensä kanssa. Ei siinä mitään, olen tottunut siihen. Siihen kipuun jonka elämä minulle tuottaa. Tyttö nimeltä Sade. Se yksinäinen susi, musta lammas ja ruma ankanpoikanen. Myös huora, läski ja ruma ovat tuttuja nimityksiä hänelle. Kaksi vuotta sitten se kaikki alkoi. Kiusaaminen, masennus ja se kaikki laski alamäkeä kuin lapsi pulkalla. Mutta onko mahdollisuus piristymiseen? Jos on, Sade ei usko siihen. Sitten on vielä tämä meidän Daxel. Tietämättömänä Sateen tilanteesta hän haluaa ystävystyä tähän, ja kuka tietää, ehkä hän haluaa olla jotain enemmän. Highest ranking: #2 in romance

Perhe adoptoi 6 vuotiaan Lydian luullen tätä normaaliksi tytöksi, jonka vanhemmat hylkäsivät nuorena. Aluksi luultiin Lydian puheiden olevan vain mielikuvitusta, mutta mitä vanhemmaksi tyttö kävi, sitä epäluuloisimmiksi vanhemmat menivät. Sillä Lydia näki pojan, jota kukaan muu ei nähnyt ja tämä poika varttui Lydian kanssa adoptiosta asti. Vuodet vierivät ja vanhempana Lydia tajusi pitää suunsa kiinni, jotta vanhemmat helpottuisivat. Kohta 16-vuotta täyttävä Lydia kokee elämänsä mullistuksen eikä siitä pääse yli eikä ympäri.