Sabrina Reed is Nathan Alden's wife, but not by his choice... EXCERPT****** "I found her like this, sir," the guard announced. Sabrina stirred at the voice, blinking groggily and rubbing her eyes to chase away the blur clouding her vision. A towering figure stepped into focus. "What are you doing out here, Sabrina?" Nathan's voice was sharp, cutting through the fog of sleep. His jaw was tight, words pressed between clenched teeth. She blinked again, brushing hair from her face as she sat up. "What are you doing out here?" he repeated-louder this time, more demanding. He stood before her in a jet-black suit and white button-up shirt, sleeves rolled just enough to expose forearms clenched across his chest. His eyebrows were drawn tight, his eyes narrowed. "I came back late last night and... the guard was gone, so... I just fell asleep," she said softly, eyes lowering under the weight of his glare. He dismissed the guard with a silent nod, then stepped closer. "Where were you last night?" he asked, voice taut with suspicion. She yawned, trying to blink herself fully awake. "I've been volunteering at the animal shelter." "Get up," he ordered, tone clipped and harsh. "You expect me to believe that? Don't animal shelters close at a decent time?" She remained seated, her legs too stiff to move. "Yes, but-" "Get up!" he barked.

Aina ja Ikuisesti on jatko-osa Kolmen Kuun Valtakunta tarinalle. Tätä kirjaa ei voi lukea ilman, että on lukenut ensimmäisen osan! ~Minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäsin kiveä, joka nökötti muiden kivien vierellä. Se oli niin lopullista, niin surullista. Hän oli maan povessa, mullan alla. Hänen hento kehonsa oli maatunut jo muodottomaksi. Madot olivat syöneet hänen kuulaan ihonsa, hänen kauniit tummat silmänsä, hänen pehmeät hiuksensa. Häntä ei enää ollut, hän oli poissa, lopullisesti. Se oli minun vikani, minä tiesin sen. Olin tajunnut virheeni, olin ymmärtänyt kuinka paljon menetin, kun tuomitsin hänet. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni, minä pysähdyin hetkeksi ja pyyhin kyyneleet takkini pehmeään kankaaseen. Laskin katseeni hitaasti hautakiveen. Se oli kaunis, kauniimpi kuin muut. Sen päälle oli veistetty pieni tytön hahmo, jolla oli kädessään kukkakimppu. Hautakiven sileään pintaan oli kaiverrettu teksti joka sai sydämeni itkemään: Eleanora Nordlund, syntynyt rakastettuna, kuollut hylättynä. ~ Ellen julma kohtalo saa Kolmen Kuun Valtakunnan horjumaan. Gabrielista tulee oman katkeruutensa orja, joka purkaa surunsa kansalaisiinsa. Kukaan ei välty kuolemantuomiolta hallitsijan edessä, joka ei erota oikeaa väärästä. Itseinhon vallassa Gabriel yrittää etsiä keinoa palauttaa kaikki ennalleen ja uusi ajojahti alkaa, kun hän yrittää etsiä ajankääntäjän käsiinsä. Mutta pystyykö Gabriel korjaamaan elämänsä pahimman virheen, vai tuhoaako hän itsensä lopullisesti?

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?

"Menetin työni, menetin isäni ja nyt menetin hänet. Oikeastaan hän ei koskaan ollut oikeasti minun. Tarvitsen uuden alun kaukana täältä ja sinä olet auttamassa minua siinä, tai ilmiannan sinutkin." Charlotte on köyhästä perheestä tuleva nuori neito. Hänen isänsä sairastaa syöpää ja maksaakseen lääkkeet Charlotte käy töissä paskalla palkalla. Ashton Irwin on 21-vuotias rikkaan perheen vanhin lapsi. Hän on viisas, mutta samalla hän on uhkapelejä pelaava omantien kulkija. Ashtonin ilmestyessä Charlotten elämään koittaa täyskäännös kummalakin. Uhkapelit ja velvollisuudet eivät sovi yhteen. Hylkääkö Ashton velvollisuutensa ollakseen Charlotten kanssa, vai muuttaako Charlotte koko elämänsä vain Ashtonin takia? Mitä käy, kun molemmat oppivat katsomaan elämää toistensa näkökulmista? Mitä tapahtuu, kun rakastaa toista enemmän kuin elämäänsä? //Kirjoitan tarkoituksella lyhyitä kappaleita + lukeminen omalla vastuulla. Tämä on omaa ideaani, vaikka inspiraatioita olen saanut sarjoista ja leffoista. Yritän tehdä tästä realistista, mutta joitain rakennuksien tarkoituksia olen muuttanut ja keksinyt aivan omia juttuja.

❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞ Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti. ❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi. ❝Harris. Harris Stewart.❞ ❁ Carly Jenkins on juuri valmistunut collegesta ja elämä näyttää hymyilevän hänelle... Vai hymyileekö? Carlyn koko elämä menee aivan sekaisin, kun hän joutuu veljensä huumekaupan takia vankilaan, ja hänet tuomitaan istumaan vuoden ajaksi tekoa, jota hän ei edes oikeasti ole tehnyt. Eikä siinä ole vielä kaikki: vankila on Lontoossa ja vieläpä miehille tarkoitettu sellainen. Vankilassa hän tosin tapaa hyvin viekkaan ja vitsikkään Harrisin, jonka kasvoja hän ei koskaan näe heidän välillään olevan betoniseinän takia. Voiko ihmiseen rakastua, vaikkei olisi koskaan nähnyt häntä? Sen Carly ainakin oppii, että rakkaus tosiaan on sokea. ❁ Ethän kopioi tekstiäni ilman lupaa, sillä tämä koko kirja on mielikuvitukseni tuotos. Teos on täysin fiktiota: hahmot, miljöö, tapahtumat ja niiden samankaltaisuus tosielämän henkilöihin tai tapahtumiin ovat vain sattumaa. Kirja sisältää: • Epäsoveliasta kielenkäyttöä • Seksuaalisia ja väkivaltaisia kohtauksia • Päihteiden käyttöä Korkein ranking: #1 in Teen Fiction // 25.11.2016 ❁

Sequel to Billionnaire's Ex Wife!! "I'm closer than you think. 25 years. You took 25 years of my life and locked me up like an animal. The day I'll live you in peace is the day I die. The day you stop hearing about me is the day I go six feet under. It's now about family business anymore. It's about destroying every last one of you. Until you lose everything. Until you all disappear. Then I will be satisfied. You thought this was over. It was just a 25 years break. I have nothing to lose, but you all do. Now it begins." The note said. "It's obviously him. What do we do with this clown?" "Nothing. Let him come to us. Let's keep this between the three of us, for now. Don't even tell Victoria, Jason."

"GET THE FUCK OUT OF MY HOUSE." He yelled glaring at me. I couldn't help my tears. Why is he doing this? "Honey, Hunter please listen-" I started but he just cut me off. "DON'T CALL ME THAT." He said taking a threatening steps toward me. "You are so good." He said grabbing my arm harshly. I lowered my gaze. "I gave you everything." He said coldly. "And you go sleep around. And with my damn brother." He said which just made me angry. "I did not cheat on you Hunter." I said loudly. "If you could just listen to me." I pleaded crying harder. "Get your ass out of my house now!" He said dangerously. "Hunter, please." I said putting my hand on his arm. "Hunter, I'm pre-" He cut me off again. "Just get your things and leave." He said walking away. Twenty years old Stella Simmons thought was happy, didn't think that someone would want to harm her. She was married to Hunter Knight, the only man she ever loved. Ignoring the fact that he was ten years her senior, she gave him everything. Everything wasn't enough apparently. Be careful who you trust... *****