Unelmien työpaikka Lontoossa ja pomona häikäisevän komea, mutta toisaalta myös uskomattoman ylimielinen Luke Green. Asiat voisivat olla hulluminkin. Mutta kenties kaikki onkin liian hyvää ollakseen totta... Suuresta surusta toipuvan Sofian elämä muuttuu kertaheitolla. Hän ei koskaan uskonut työskentelevänsä isänsä perustaman yrityksen projektivastaavana, mutta elämä on arvaamatonta. Samassa rytäkässä kuvioihin astelee Luke Green, ja kun Luke yllättäen kiinnostuu Sofiasta, on hän pian vaikean valinnan edessä. Onnistuuko Sofia murtamaan Luken kovan ulkokuoren? Mitä tapahtuu, kun Sofia löytää itsensä keskeltä häikäilemätöntä valtapeliä? Ja kumpi voittaa, kun peliin asetetaan perhesuhteet ja rakkaus? #1 - romance A/N: Omistan oikeudet kaikkiin kirjoihini. Plagiointi on rikos - ethän siis kopioi?

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?

Aina ja Ikuisesti on jatko-osa Kolmen Kuun Valtakunta tarinalle. Tätä kirjaa ei voi lukea ilman, että on lukenut ensimmäisen osan! ~Minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäsin kiveä, joka nökötti muiden kivien vierellä. Se oli niin lopullista, niin surullista. Hän oli maan povessa, mullan alla. Hänen hento kehonsa oli maatunut jo muodottomaksi. Madot olivat syöneet hänen kuulaan ihonsa, hänen kauniit tummat silmänsä, hänen pehmeät hiuksensa. Häntä ei enää ollut, hän oli poissa, lopullisesti. Se oli minun vikani, minä tiesin sen. Olin tajunnut virheeni, olin ymmärtänyt kuinka paljon menetin, kun tuomitsin hänet. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni, minä pysähdyin hetkeksi ja pyyhin kyyneleet takkini pehmeään kankaaseen. Laskin katseeni hitaasti hautakiveen. Se oli kaunis, kauniimpi kuin muut. Sen päälle oli veistetty pieni tytön hahmo, jolla oli kädessään kukkakimppu. Hautakiven sileään pintaan oli kaiverrettu teksti joka sai sydämeni itkemään: Eleanora Nordlund, syntynyt rakastettuna, kuollut hylättynä. ~ Ellen julma kohtalo saa Kolmen Kuun Valtakunnan horjumaan. Gabrielista tulee oman katkeruutensa orja, joka purkaa surunsa kansalaisiinsa. Kukaan ei välty kuolemantuomiolta hallitsijan edessä, joka ei erota oikeaa väärästä. Itseinhon vallassa Gabriel yrittää etsiä keinoa palauttaa kaikki ennalleen ja uusi ajojahti alkaa, kun hän yrittää etsiä ajankääntäjän käsiinsä. Mutta pystyykö Gabriel korjaamaan elämänsä pahimman virheen, vai tuhoaako hän itsensä lopullisesti?

"Mä olen rakastunut suhun" Ja toiset treffit. Täydellistä. Koulun suosituin poika tunnustaa minulle toisilla treffeillä rakkauttaan. No niin nyt lähtee. Soitto hullujen huoneelle olisi tarpeellista, mutta minä sanon miettiväni. Minä mietin ja kiroan mielessäni koko jätkän. Pilailkaamme "tyypillisten" rakkaustarinoiden kustannuksella. Minä kerron teille, mitä oikeasti tapahtuu, kun rakkaustarinan kirjoittaja jättää kirjoituksen kesken. Tämä on ystävänpäiväksi kirjoittamani pikkuinen novelli rakkaudesta. Sellaisesta, mitä minäkin haluan lukea. Pilailkaamme yhtenä ystävänpäivänä niiden kirjojen täydellisillä pareilla, johin mekin liittyisimme ilomielin. Ystävänpäivä "spesiaali." Minä ihminen, joka ei osaa kirjoittaa romantiikkaa yrittää sitä kirjoittaa humoristisin ottein.

Yksinäisyys on yksin kävelemistä suurimmankin surun yli, pahasti vaurioituneena, yrittäen selviytyä. Ystävyys on sitä, että vaikka toinen on uimataidoton ja toinen pelkää vettä, yhdessä molemmat pääsevät valtamerenkin yli.

"Millainen ihminen Elliot Walker on?" poikkesin täysin aiheestamme. Täten en ainakaan hyväksyisi kutsua hänen kaveripiiriinsä. Amanda tuntui tietävän paljon tulevan kouluni "piireistä". Ehkä hän osaisi kertoa Elliotista jotain. Jokin siinä pojassa herätti kiinnostukseni. "Ai se", Amandan äänensävy vaihtui totaallisesti, "oletko säkin kuullut siitä?" "Mitä tarkoitat?" kysyin. Hänen äänensävynsä ei tuntunut antavan Elliotille paljoa kunniaa. "Kuules, Olivia. Älä nyt panikoi, vaikka kuulet tämän", Amanda aloitti ja istutti minut sängylleni, "mutta sinuna pysyisin kaukana siitä Elliotista. Hän kumminkin tappoi omat vanhempansa." Kurtistin kulmani. Nyt en ollut täysin varma kuulinko oikein. "Mitä?"

Uusi poika, yksinäinen tyttö. Kumpikaan ei haluaisi pitää toisesta. Poika luulee olevansa ainoa, jolla on salaisuus, mutta mitä tyttö kätkee hiljaisuutensa taakse?

Arvoton. Negatiivinen. Turmeltunut. Onneton. Naurettava. Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani kuin varjo joka seuraa isäntäänsä. He eivät näe sitä, he eivät tajua sitä. He luulevat tuntevansa minut, mutta he eivät tiedä puoliakaan. Vain hän voi auttaa minua. Vain hän pystyy vetämään minut takaisin valoon. Vain hän voi pelastaa minut, hän jonka minä rikoin.

Hän luuli, että koko maailma on häntä vastaan ja rakastetuksi tuleminen vain ei ollut häntä varten, kunnes hän tapasi neljä poikaa jotka halusivat muuttaa sen. Varoitus: Kirja saattaa sisältää viiltelyä, syömishäiriötä ja itsemurhaisia ajatuksia. . . Tekstin alkuperäinen kirjoittaja: mrcalibu. Tämä on vain suomennus. En omista tarinan oikeuksia.