Eetu käy lukion toista luokkaa ja kuten kuka tahansa 17-vuotias, tuntee hänkin olevan eksyksissä. Välillä kirjaimellisesti, mutta useinmiten kuvainnollisestih itsensä kanssa. Isoveljen kuolema on saanut pohtimaan sitä kuuluisaa elämäntarkoitusta ja mitä tehdä, kun suhde täydellisen tyttöystävän kanssa ei tunnukaan enää niin täydelliseltä. Kuvioihin ilmestyy myös kiharapäinen poika, joka hymyllään hurmaa Eetun ja monen muunkin. Kasvaminen aikuiseksi osottautuukin raskaammaksi kuin nuori mies olisi osannut olettaa, eikä itsensä löytäminen tapahdukaan yhdessä yössä. -------------------------------------------- Hei! Ja tervetuloa lukemaan mun ensimmäistä tarinaa tänne :) Kirjoittaminen on mulle rakas harrastus ja toivon, että tekin tykkäätte tästä! Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja muita ajatuskatkoksia, toivottavasti ne eivät haittaa :) Kommenttia saa ja pitää laittaa, kunhan se on rakentavaa! Kansikuva on vain oma muokkaukseni, alkuperäinen kuva on osoitteesta: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/1e/35/c1/1e35c130516cae106af02d0967508b32.jpg

"I think I'll miss you forever, Like the stars miss the sun in the morning skies. Late is better than never. Even if you're gone I'm gonna drive, drive..." ~Summertime sadness, Lana Del Rey *** Joel ja Niilo vihaavat toisiaan antaumuksella - kaikki tetävät sen. Yhteisiä muistoja vuosien varrelta ei voi paeta ikuisesti, vaan jossain vaiheessa ne on kohdattava ja käytävä läpi. Onko mahdollista haudata sotakirves monen vuoden jälkeen ja antaa anteeksi toiselle? Ja mitä siitä seuraa, kun kielletyt tunteet ottavat vallan? Tarina petetyksi tulemisesta, vihasta ja rakkaudesta, höystettynä ripauksella sarkasmia ja hevosia. VAROITUKSET: kiroilu, päihteet, seksi, väkivalta, itsetuhoisuus, slowbuild En omista tarinassa käytettyjä kuvia, ne on otettu Pinterestistä.

Australia. Maa täynnä aurinkoa, huoletonta rantaelämää sekä loputtomia mahdollisuuksia. Sydämensä särkenyt Adele tekee rohkean ratkaisun ja lähtee Suomen kylmästä talvesta toiselle puolelle maailmaa. Suurkaupungin syke, työpaikka suositussa vaatekaupassa sekä uudet kämppäkaverit ovat kuin kauan kaivattua balsamia Adelen haavoille. Sitten eräänä iltana hän kohtaa miehen, jonka siniset silmät pyyhkäisevät jalat alta. Chase Taylor ei kuitenkaan muutoin ole Adelen tyyppiä - tatuoitu hengenpelastaja kun on asenteeltaan ehkä liiankin huoleton, mutta ennen kaikkea myös vaikeasti lähestyttävä. Pian Adele ja Chase kuitenkin huomaavat, että heillä on enemmän yhteistä kuin he luulivatkaan. Mutta riittääkö se? Tämä elämänmakuinen rakkaustarina perustuu tositapahtumiin. #1 - romance A/N: Omistan oikeudet kaikkiin kirjoihini. Plagiointi on rikos - ethän siis kopioi?

Juulista tuntuu, ettei hän kuulu mihinkään, niin kuin hän leijailisi irrallisena kaiken keskellä kykenemättä ottamaan kiinni mistään. Halu olla onnellinen on vahva, mutta menneisyyden kipupisteet ja kuviossa mukana oleva ex-poikaystävä meinaavat suistaa kaiken raiteiltaan. Aatu ei kestä olla yksin, vaan tarvitsee taustahälinän ja ihmisiä ympärilleen voidakseen pitää kipeät ajatukset poissa. Pahan pojan imagon takana häilyy huoli vaikeuksissa olevista ystävistä ja alkoholismiin vaipuneesta isästä, mutta joskus pitäisi osata huolehtia myös itsestään. Roope pyörittää huumekauppaa, ryöstelee ja tappelee, eikä tunnu välittävän kenestäkään. Tuntuu, kuin hän uisi niin syvissä vesissä, ettei pinnalle pääseminen ole enää mahdollista. Menneisyyden traumat horjuttavat mieltä, mutta Roope ei kykene ottamaan apua vastaan, vaan taistelee demonejaan vastaan yksin. Vuosien saatossa Aatun ja Roopen epävakaa kaveruus on muuttunut rikkonaisemmaksi. Veljellinen side on edelleen olemassa, mutta sekä Roope että Aatu tuntuvat halveksivan toisiaan. Roopen oltua vankilassa Aatu on kuin huomaamatta löytänyt Juulista ystävän, jollaista on aina tarvinnut. Juulista on alkanut tuntua, että Aatu on ainoa johon hän voi luottaa. Juuli yrittää vihata Roopea, mutta se tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa. Eikä Juuli enää tiedä mitä hän tarvitsee, Roopea vai Aatua - vai olisiko vain kaikista helpointa lähteä ja jättää kaikki taakseen. - - varoitukset: päihteet, mielenterveysongelmat, väkivallan kuvailu

Se syksy oli kolea ja pimeä, se maistui raudalta ja suolavedeltä, tuntui kipeältä ja raskaalta, vihlovalta painolta rinnan alla. Se syksy oli kuin vihainen ja halveksiva solvaus, tai jäinen sade kyynelten polttamia poskia vasten. Se syksy söi meitä sisältä, hitaasti kuihdutti ilonpilkahdukset suupielistä. Ja se syksy tuntui kestävän ikuisuuden, niin kuin se ei loppuisi koskaan. Sen syksyn jälkeen me ei kai koskaan enää oltu ehjiä. --- (kiuruharju 2014 : juuli, roope, aatu, tiia, oliver, sinna, varpu, alma, miiro, joona, akseli, eelis, sonja, nora, tino, sakke ja emilia) . . . Varoitukset: seksuaalinen sisältö, väkivalta, rikollisuus, huumeet, alkoholi, mielenterveysongelmat, misogynia, homo/transfobia, hyväksikäyttö, itsetuhoisuus, koulukiusaaminen.

Siitä tytöstä tuntui usein, ettei sillä ollut mitään ja silti kaikki oli sille liikaa. Sillä pojalla oli kaikkea ja silti siitä usein tuntui, niin kuin jotain puuttuisi. . . . Varoitukset: päihteet, väkivalta, mielenterveysongelmat Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

Alma haluaa uskoa, ettei hän ole paha ihminen, mutta menneisyyden koulukiusaajatausta ei jätä häntä rauhaan. Vanhat kuviot ovat kuitenkin takanapäin ja uusi kaupunki sekä uusi ympäristö antavat mahdollisuuden tuntea itsensä hyväksi. Kunnes tuttu tyttö yläkouluajoilta ilmestyy varoittamatta kuvioihin. Se tyttö, jonka Alma kerta toisensa jälkeen sai koulun käytävillä itkemään. Se tyttö, jota Alma ei ole vieläkään kyennyt unohtamaan. Se tyttö, joka edelleen saa Alman ajatukset solmuun ja vatsanpohjassa aikaan kutittelevaa pistelyä. . . teksti, juoni ja hahmot on minun, ethän kopioi!

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.

"Missä vitun välissä mä oon alkanut tykätä miehistä?" kysyin retorisesti. "Miehet on ihania", Sakari kommentoi. "Sukuvika, taas." "Tää on helvetin huono idea", sanoin itselleni ja isoveljeni tuhahti. "Sanopa elä muuta. Mut sä meet kuitenkin?" "Mä meen kuitenkin."

Välillä musta edelleen tuntui, etten mä ansainnut sitä. Etten mä ansainnut sellaista kuin se, että se oli mulle liian hyvä, enkä mä ollut puoltakaan. Vaikka mä tiesin, että mä ansaitsin. Ja me ansaittiin olla näin - me ansaittiin olla näin vitun rakastuneita, me ansaittiin olla edelleen näin täynnä sähköä. Mä tiesin. Me ansaittiin olla onnellisia. * * "Ole hiljaa ja pidä mua kädestä" -lyhäri(t?)