"Kädet parantavat. Vaikka autettava ihminen vaihtuu, haavat muuttuvat pahemmiksi, hymy vaihtuu kyyneliin ja silmät väsyvät, kädet vain parantavat. Se on niiden työ, se ainoa asia, jonka vuoksi ne saavat olla olemassa. Ja ne jatkavat. Ne vain jatkavat." Anemone on koko ikänsä kuulunut Suokylälle. Hänen parantajankykynsä ovat luoneet perustan koko pienen yhteisön elämälle, mutta tytölle itselleen ei ole koskaan suotu erinäisiä vapauksia. Koko ikänsä tiedostamattaan kahlittu sydän ei osaa kaivata vapauteen, mutta mitä tapahtuu, kun vapaus tarjotaan kauniina pakettina? Parantajan tarina on pieni kertomus vapaudesta ja sen riistämisestä, ihmisluonteesta, kenties rakkaudestakin. Ja siitä, miten sokeasti olemme valmiita uskomaan. Writer's note: Tämä on ensimmäinen tarina, jonka olen koskaan julkaissut missään. Kirjoitin sen vuonna 2015 ja aloin julkaista blogissani.

"Miksi kaikki palvelijat kulkevat noin katse luotuna alaspäin, eivätkä katso minua ikinä silmiin?" Nathaniel kysyi. Eikö hän muka todella tiennyt? "Kun me tulemme linnaan, meille painotetaan ensimmäisenä yhtä sääntöä, säännöistä kaikkein tärkeintä: kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin." *** Tarina, juoni ja henkilöt on mun keksimiä, eli ettehän siis kopioi! Kannen kuva on pinterestistä. ©Akileia