sateiden
"Aavikko on hiljaa. Aurinko on vetänyt säteensä maan yltä, pimeys laskeutuu raskaana hiekan ylle. Kuninkaan poika seisoo hetken hiljaa katsoen kohtaa, jossa punaisena hehkunut pyörre vielä hetken sitten oli. Mikään ei paljasta porttien auenneen.
Yö on levittänyt tähtensä. Kipu hakkaa tiensä kuninkaan pojan tajuntaan, hän lyyhistyy kuumalle hiekalle väsynyt hymy kasvoillaan."
Kaikkia olemassaolevia todellisuuksia yhdistävät portit, joilla jokaisen maailman asukkaat pääsevät kulkemaan todellisuudesta toiseen. Jonne taivaat eivät näe käynnistyy, kun vaitonainen Avani saapuu prinssi Marielin todellisuuteen, Adamantiaksi kutsuttuun kuningaskuntaan, joka tekee hidasta kuolemaa. Seuraa pitkä matka todellisuuksien välillä, kun nuoret lähtevät etsimään apua kuolevalle maailmalle.
Mutta mikä yhdistää kuolevia todellisuuksia? Paljonko pahaa tarvitaan kaatamaan yksi maailma? Ja kenen toivo kuljettaa loppuun saakka? Jonne taivaat eivät näe on kertomus luonteen lujuudesta, sinnikkyydestä ja ennen kaikkea ystävyydestä.