Usvastasyntyneet ovat Kuun luoma kansa, jotka ovat useiden kuunkiertojen ajan asuttaneet Avariksi kutsuttua maata. He uskovat Kuuhun luojanaan ja saavat elinvoimansa tältä. Kaukana menneisyydessä kansa on jaettu itsensä Kuun toimesta päivä- ja yökulkijoihin: päiväkulkijat synnyttivät vihasta ja ylpeydestään taivaalle Auringon, kilpailevan taivaankappaleen. Kahtia jaettu kansa on elänyt pitkään rauhassa, kunnes osa kansalaisista alkaa havahtua hitaasti siihen tosiasiaan, että kuunvalo, heidän elämänlähteensä, on vähenemässä. Mitä tehdä, ja ennen kaikkea: ketä syyttää? Tulisielu on tarina mielen lujuudesta, vainoharhasta, rakkaudesta ja valheista. - - - Best ranking: #3 in fantasy

"Kädet parantavat. Vaikka autettava ihminen vaihtuu, haavat muuttuvat pahemmiksi, hymy vaihtuu kyyneliin ja silmät väsyvät, kädet vain parantavat. Se on niiden työ, se ainoa asia, jonka vuoksi ne saavat olla olemassa. Ja ne jatkavat. Ne vain jatkavat." Anemone on koko ikänsä kuulunut Suokylälle. Hänen parantajankykynsä ovat luoneet perustan koko pienen yhteisön elämälle, mutta tytölle itselleen ei ole koskaan suotu erinäisiä vapauksia. Koko ikänsä tiedostamattaan kahlittu sydän ei osaa kaivata vapauteen, mutta mitä tapahtuu, kun vapaus tarjotaan kauniina pakettina? Parantajan tarina on pieni kertomus vapaudesta ja sen riistämisestä, ihmisluonteesta, kenties rakkaudestakin. Ja siitä, miten sokeasti olemme valmiita uskomaan. Writer's note: Tämä on ensimmäinen tarina, jonka olen koskaan julkaissut missään. Kirjoitin sen vuonna 2015 ja aloin julkaista blogissani.

"Kaikki tallaantuu jalkoihin, liekit nuolevat portille kaatuneitten ruhoja. Ja kun vastapuoli vihdoin pääsee valtaistuinsaliin asti, kuningas luo viimeisen silmäyksen tuhoutuvaan kaupunkiinsa ja kääntyy vastaanottamaan sen, mitä tuleman pitää. Aamuaurinko luo kruunun hänen taakseen, ikkuna välkehtii tuhansissa sävyissä. Kun miekka lävistää kuninkaan rintakehän, hän tietää olevansa sukunsa viimeinen, joka saa pitää auringonvalossa leiskuvaa kruunua kiharoillaan." Tähtien varjelemaa Annorlundan kuningaskuntaa ovat vuosien mittaan vaivanneet niin sukujen keskinäiset sodat kuin ulkopuoliset uhatkin. Mahtisuku on vuosikymmeniä sitten menettänyt hallinnon toiselle suurelle suvulle. Samaan aikaan muurien taa häädetyt villit haaveilevat oikeutuksesta kärsimyksilleen. Kuninkaan metsästäjät suojelevat maata sekä villeiltä että ihmisyydeltä itseltään. Missä kohtaa historia tallaantuu maailman pölyihin, missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta ihminen? Ja milloin tähdet lakkaavat hehkumasta suojateilleen? Tämä on tarina niistä, jotka kasvoivat varjelevien tähtien alla. Tarina ihmisyydestä, taakoista ja kunniasta. Siitä, miten jokainen voi saada nimensä tähtiin.

"He tulivat jonoissa. Olkapäille oli asetettu valkoisia viittoja merkiksi toimituksen häpeällisyydestä. Valkoinen väri muistutuksena siitä, mitä he eivät voineet saavuttaa. Minä kuitenkin tiesin totuuden pelkästään katsomalla heitä silmiin, joissa pelko lepatti liekin lailla saaden koko olemuksen näyttämään lasinhauraalta. He kuvittelivat pelkäävänsä minua ja mustekääröjensä sisältöä, mutta se en ollut minä, kenen kuvaa he eivät kestäneet havaita ikisyvän altaan pinnasta." Athalassa ihmisten pahat teot kertyvät musteeksi kääröihin. Keväisin Musteenkantajaksi kutsuttu, pyhitetty olento vapauttaa kansan musteensa painosta - sen jälkeen he voivat aloittaa kaiken alusta. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä toimituksen luonteeseen. Valheet ja epäilyt mustaavat maailmaa entisestään. Kuinka paljon kansalta pimitetään, ja kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään saadakseen tietää? Musteenkantaja kertoo ihmisyydestä sen eri puolilta. Se kertoo niistä, jotka olivat valmiita ottamaan selvää - ihmisistä, jotka tekivät kaikkensa ymmärtääkseen mustavalkoiseksi käynyttä maailmaa. Musteenkantaja on tarina häpeästä, ylpeydestä sekä kaiken alta valon lailla kuultavasta toivosta.

Eldithin kylän metsissä on jo pitkään liikkunut jotakin hallitsematonta. Puissa helisee, luonnolla on oma tahto. Yö riippuu raskaana kylän yllä, ihmisiin kohdistuu hyökkäyksiä. Kylänjohtaja syyttää öisistä, koko kylää ravisuttavista tapahtumista noituutta. Mitä metsässä todella tapahtuu? Millaiset voimat uhkaavat kaikkia? Ja mitä käy, kun tapahtumista syytetyt noidat ovat ainoita, jotka voivat estää yötä levittymästä kaikkialle? Lumo on kertomus noitien ohella myös ihmisistä - meissä lepäävistä ennakkoluuloista ja siitä, mihin kykenemme uskomaan. Riittääkö toivomme niin pitkälle, että näemme vielä aamun nousevan?

"Olen käynyt mullan alla. Tuntenut maan täyttävän minut kaikkialta, ollut liian lähellä itseäni tavalla, jota en koskaan enää tahdo kohdata. Ja joudun silti kohtaamaan. Sota ei sovi minulle, inhoan sen turhuutta, inhoan syitä sen takana. Inhoan niitä äänekkäitä ihmisiä, jotka nauraen ampuvat toisiaan ja kuvittelevat sen olevan ainoa oikea tapa elää. Niitä, jotka maalaavat siitä todellisuutensa. Sellaiset ihmiset pitävät kovin paljon melua, mutta eivät omista lainkaan värejä. En osaa kuvitella heitä muuhun kuin harmauteen." Verirutto ja sen mukanaan tuoma hulluus riivaavat ihmisiä kautta Eurooppaa. Rosencranzin valtio Saksan kupeessa on ainoa maa, joka ei ole vielä saanut ylleen tartuntaa. Vampyyreista kuiskitaan, mutta lääkkeestä käytävässä sodassa on vain ihmisiä. Kaaoksen keskeltä Kaspar löytää itsensä puolustamassa maataan. Sotatantereelta hänet riuhtaistaan mukaan yön maailmaan, josta hän ei tiedä vielä mitään. Mikä kaikki tekee meistä sen, keitä olemme? Kuinka kauas itsestään voi irtautua? Verivalhe käsittelee paitsi vampyyreita ja ihmisiä, myös sotaa ja minuutta, ihmisen syvimmälle haudattua ydintä. --- Kirjoittajan huomautus: Verivalhe on spekulatiivista fiktiota. Sen tapahtumilla ei ole todellista yhteyttä toiseen maailmansotaan eikä sitä pidä lukea historiallisena kertomuksena. Se vain hyödyntää toisen maailmansodan miljöötä.

"Aavikko on hiljaa. Aurinko on vetänyt säteensä maan yltä, pimeys laskeutuu raskaana hiekan ylle. Kuninkaan poika seisoo hetken hiljaa katsoen kohtaa, jossa punaisena hehkunut pyörre vielä hetken sitten oli. Mikään ei paljasta porttien auenneen. Yö on levittänyt tähtensä. Kipu hakkaa tiensä kuninkaan pojan tajuntaan, hän lyyhistyy kuumalle hiekalle väsynyt hymy kasvoillaan." Kaikkia olemassaolevia todellisuuksia yhdistävät portit, joilla jokaisen maailman asukkaat pääsevät kulkemaan todellisuudesta toiseen. Jonne taivaat eivät näe käynnistyy, kun vaitonainen Avani saapuu prinssi Marielin todellisuuteen, Adamantiaksi kutsuttuun kuningaskuntaan, joka tekee hidasta kuolemaa. Seuraa pitkä matka todellisuuksien välillä, kun nuoret lähtevät etsimään apua kuolevalle maailmalle. Mutta mikä yhdistää kuolevia todellisuuksia? Paljonko pahaa tarvitaan kaatamaan yksi maailma? Ja kenen toivo kuljettaa loppuun saakka? Jonne taivaat eivät näe on kertomus luonteen lujuudesta, sinnikkyydestä ja ennen kaikkea ystävyydestä.

Nils passitetaan kesäksi enonsa maatilalle. Otto lupautuu katsomaan hänen peräänsä. Kesästä tulee toisenlainen kuin kumpikaan olisi osannut kuvitella. 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Suomen maaseudulle sijoittuva kertomus, jonka keskiössä on tehtailijan pojan ja rengin suhde. // Tarinassa on epäsuoraa seksin kuvausta ja muuta seksuaalissävytteistä sisältöä sekä alkoholinkäyttöä.

*COMPLETED* #1 on Wattpad -1/12/2018 "Hel-" "JUDY! WHERE THE FUCK ARE YOU RIGHT NOW? I'M DYING HERE!" "Uh..shouldn't you call 911 if you're dying?" *** Where Kenneth Jones accidentally dials a wrong number and finds himself amidst weird conversations, 3 am jokes, flirty and sarcastic comments and maybe between all these he finds the one that may be possibly destined by fate for him.

Just a book of my art. I mainly use MediBang Paint Pro for Mac. I also use ibisPaintX when I don't have access to my computer. This will be updated sporadically. I don't have a schedule, so don't be surprised if it goes under the radar for a week, and then I post 3 chapters. XP Also, a new cover will be added soon. This is a temporary one, and I intend on making one that actually looks decent. Please enjoy this random book. :D