"I think I'll miss you forever, Like the stars miss the sun in the morning skies. Late is better than never. Even if you're gone I'm gonna drive, drive..." ~Summertime sadness, Lana Del Rey *** Joel ja Niilo vihaavat toisiaan antaumuksella - kaikki tetävät sen. Yhteisiä muistoja vuosien varrelta ei voi paeta ikuisesti, vaan jossain vaiheessa ne on kohdattava ja käytävä läpi. Onko mahdollista haudata sotakirves monen vuoden jälkeen ja antaa anteeksi toiselle? Ja mitä siitä seuraa, kun kielletyt tunteet ottavat vallan? Tarina petetyksi tulemisesta, vihasta ja rakkaudesta, höystettynä ripauksella sarkasmia ja hevosia. VAROITUKSET: kiroilu, päihteet, seksi, väkivalta, itsetuhoisuus, slowbuild En omista tarinassa käytettyjä kuvia, ne on otettu Pinterestistä.

"Älä jaksa. Mä vihaan sua", se oikein sylkäisee sanat sen suusta ja mä olen vastaamassa jotain tosi järkevää, mutta sitten mä en saakaan enää sanaa suustani. Se nimittäin liikahtaa ihan huomaamattomasti lähemmäs, ja sitten se katsoo mun huulia. .............................. Tomas Vuori on pilveä polttava skeittari ja pahapoika, josta koulun kaikki tytöt unelmoivat ja joka ei pelkää mitään eikä välitä mistään. Leo Aaltonen on koulun toisen tunnetun kaveriporukan päätähti ja elää täydellistä elämää. Tai näin he ainakin kaikille väittävät. Kaveriporukkojen välillä on ollut jo kauan kiistaa, mutta lukion kolmannella välit kiristyvät entisestään. Erityisesti kahden suosituimman jäsenen välillä. // sisältää rajua kielenkäyttöä, päihteitä, seksuaalisuutta ja väkivaltaa.

///Jatko-osa Jamille sekä Paulalle!/// Ja vaikka mä olin ollu humalassa, muistin miltä oli tuntunut kun se oli painanut kasvonsa hetkeksi vasten mun selkää. Se oli johtunut väsymyksestä, mutta mikä se kuuma kourasu mun vatsanpohjassa sitten oli? Ja miksei se nojautunut heti kauemmas? Miksi musta tuntu ettei me koskaan voitu olla kavereita?

Kannaksella 1938, Karjalan umpimetsässä kohtasivat nuori suomalaistyttö ja venäläinen puna-armeijan upseeri. Jo ensisilmäyksellä ilmassa lenteli kipinöitä. Varsinkin, kun tyttö ampui luutnanttia reiteen tämän omalla kiväärillä. Kovasti venäläis-ja kommunistivastainen Vieno, joutuu salaa ottamaan neuvostosotilaan huostaansa. Jottei kielimuuri ja ymmärryksen puute olisi ainoita esteitä. Tulee heidän selvitä paljastumatta IKL:n, AKS:n ja Vienon kovasti aatellisen veljen silmäin alla. Kiinni jääminen tietäisi loppua molemmille . Siita vahvasti fasistivoimainen kotikyläkin pitää huolen. Vahvat poliittiset erimielisyydet ja periaatteet kylvävät jo itsessään riitaa. Kovasti kiroillaan ja hammasta purraan. Miten selviytyä, jos pitää tehdä yhteistyötä oman aatevihollisen kanssa. Selvästi vahvat tunteet voivat johtaa kahteen eri asiaan: kahden ihmisen aatesotaan tai ei-toivottuun romanssiin.

''Joen rannalla vartoo rakastaan Katjusha, joen korkealla rannalla...'' Kesällä 1939 elettiin Suomessa aikaa, jonka ei uskottu koskaan tulevan: Suomen elintaso näytti lupaavan hyvältä ja Vieno Rautavuori seurusteli. Rakkaansa, Ruslan Sergejevin kanssa elämä tuntui yhtäkkiä valoisammalta, eivätkä mitkään vastoinkäymiset, kuten isoveli Juhanin haukut tai kotikylän jatkuva syrjintä tuntuneet enää niin pahalta. Vaikka suhde oli kielletty ja muulta maailmalta salassa, tuntuivat tämä karjalaistyttö ja puna-armeijan luutnantti löytäneen viimein rakkauden. Onni ei kuitenkaan kestä kauaa, eihän? Niin heidän kuin koko Suomen kauhuksi syttyy sota naapurivaltioita, Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ''talvisodaksi'' kutsuttu helvetti tulisi rikkomaan monen ihmisen elämän pysyvästi. Suomen kansa pääsee todistamaan sodan mielettömyyden: Pelosta tulee jokapäiväistä, ruuasta on huutava pula, maata järisyttävät ilmapommitukset ovat osa arkea ja yleinen tietämättömyys riistää hermoja, koskaan ei tiedä milloin kuolema osuu läheiseen tai omalle kohdalle. Tässä sekarorrossa karjalaiset joutuvat jättämään kotinsa ja lähteä sodan jaloista evakkoon. Kylän miehet liittyvät muiden suomalaissotilaiden lailla rintamalle puolustamaan isäinmaata, samaan aikaan kun Neuvostoliiton voittamaton puna-armeija taistelee Stalinin puolesta. Epäinhimillisessä pakkasessa, Mannerheim-linjalla kohtalo ratkeaa. Sota-aikana niin Vienon kuin Ruslaninkin elämä tuntuu hajoavan käsiin. Jatkuvan kuolemanpelon lisäksi myös omatunto kolkuttaa: Onko väärin rakastaa vihollista? Onko oikein toivoa vihollisen kuolemaa, jos hän on sinulle rakas? ''Tajuatko, että petät isäinmaasi , jos rakastat tuota ryssää'' "Me elämme aikaamme varten" Miten näiden vihollismaiden rakastavaisille käy? Onko rakkaus tosiaan sotaa vahvempi? Kumman puolesta elää, rakkauden vai isänmaan? Talvisodasta tulee tänävuonna kuluneeksi 80 vuotta, tarinani on muistolle

Tää tuntuu niin väärältä, mutta samalla niin oikeelta. Mun ei pitäis olla täällä. Mut täällä mä kuitenkin oon. *** 16-vuotias Saara on suuresta lestadiolaisesta perheestä. Vajaan 7000 asukkaan paikkakunta ja tiukka uskonnollinen kuri kotona tukahduttaa Saaraa eikä pakopaikkaa tunnu löytyvän mistään. Sitten naapuritontille nousee upea vaaleanharmaa kivitalo. Sinne muuttaa Helsingistä uusi perhe. Ja Anton. Niin kiehtova Anton. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.

Uusi kesä koittaa vihdoin, ja Nils palaa Eerolaan ylioppilaana. Edessä on kolme ihanaa kuukautta yhdessä Oton kanssa - iloineen ja suruineen. 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Suomen maaseudulle sijoittuva kertomus, jonka keskiössä on tehtailijan pojan ja rengin suhde. / / Tarinassa on epäsuoraa seksin kuvausta ja muuta seksuaalissävytteistä sisältöä sekä alkoholinkäyttöä. / / / Huom.! Tämä tarina on suoraa jatkoa tarinalleni "Sen kutsuu elohon". Aloitathan siis lukemisen siitä!

Huumeriippuvuudesta irti taistellut Eeli yrittää kovasti pyristellä elämään kiinni ja saada asiansa kuntoon. Kaikki onkin ihan hyvin, työpaikka ja kunnolliset kaverit pitävät visusti erossa kamasta, vaikka menneisyys yrittääkin välillä repiä takaisin pohjalle. Vankilasta päässyt Konsta on hajalla, vaikka juro ulkokuori antaa olettaa jotain aivan muuta. Uusnatsikaverit pitävät yhtä ja sokealla vihalla pystyy korvaamaan puuttuvaa rakkautta, mutta kaikki tuntuu silti kaatuvan päälle. Konsta haluaisi rakastaa, mutta vihaa itseään liikaa. Eeli haluaisi rakastaa, mutta ei tiedä, kuinka toisen ihmisen sieluun asti pinttyneen vihan saa huuhdottua pois.

Muuttaminen uudelle paikkakunnalle heti abivuoden alkajaisiksi ei varsinaisesti kuulunut Iivon to do -listalle, ei varsinkaan, kun uusi paikkakunta oli pieni ja tylsännäköinen, hiljainen tuppukylä keskellä Keski-Suomea. Kun on kahdeksantoista ja tulevaisuus auki, kasa kavereita ympärillä ja kirjoitukset aiheuttamassa omanlaistaan stressiä, sitä vähiten kaipaisi uusia ympyröitä sotkemaan tuttua kuviota. Siitä huolimatta Iivo löytää itsensä seisomasta Kiuruharjun pienen kylälukion aulasta sinä lokakuisena aamuna. Vaatimattoman kyläpahasen kuviot kuitenkin yllättävät. Ei mene kuin hetki, ja Iivo on löytänyt ympärilleen uusia kavereita, kuten yhden alati vitsailevan rokkarin, yhden vehnätukkaisen elovenatytön ja yhden pikkusiskonsa kuolemasta kipuilevan urheilijan. Uudet tuttavuudet ovat tosiaan omaa luokkaansa, mutta yksi nousee suunnittelematta ylitse kaikkien muiden. Se takapulpetin hiljainen, huppupäinen poika, jolla on vakavat kasvot ja tupakanhajuinen talvitakki, eikä kovinkaan paljon kavereita. Ja ennen kuin Iivo ehtii edes tajuta, on hän onnistunut vetämään itsensä mukaan johonkin sellaiseen, josta ei ole enää paluuta. Unelias pikkukylä kätkee sisäänsä kipeämpiä tarinoita, kuin Iivo olisi koskaan voinut arvatakaan. . . . VALMIS! Ja kaipaa kauheasti punakynää... 😭 Varoitukset: väkivalta, päihteet, seksi Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

Arvoton. Negatiivinen. Turmeltunut. Onneton. Naurettava. Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani kuin varjo joka seuraa isäntäänsä. He eivät näe sitä, he eivät tajua sitä. He luulevat tuntevansa minut, mutta he eivät tiedä puoliakaan. Vain hän voi auttaa minua. Vain hän pystyy vetämään minut takaisin valoon. Vain hän voi pelastaa minut, hän jonka minä rikoin.