"I think I'll miss you forever, Like the stars miss the sun in the morning skies. Late is better than never. Even if you're gone I'm gonna drive, drive..." ~Summertime sadness, Lana Del Rey *** Joel ja Niilo vihaavat toisiaan antaumuksella - kaikki tetävät sen. Yhteisiä muistoja vuosien varrelta ei voi paeta ikuisesti, vaan jossain vaiheessa ne on kohdattava ja käytävä läpi. Onko mahdollista haudata sotakirves monen vuoden jälkeen ja antaa anteeksi toiselle? Ja mitä siitä seuraa, kun kielletyt tunteet ottavat vallan? Tarina petetyksi tulemisesta, vihasta ja rakkaudesta, höystettynä ripauksella sarkasmia ja hevosia. VAROITUKSET: kiroilu, päihteet, seksi, väkivalta, itsetuhoisuus, slowbuild En omista tarinassa käytettyjä kuvia, ne on otettu Pinterestistä.

///Jatko-osa Jamille sekä Paulalle!/// Ja vaikka mä olin ollu humalassa, muistin miltä oli tuntunut kun se oli painanut kasvonsa hetkeksi vasten mun selkää. Se oli johtunut väsymyksestä, mutta mikä se kuuma kourasu mun vatsanpohjassa sitten oli? Ja miksei se nojautunut heti kauemmas? Miksi musta tuntu ettei me koskaan voitu olla kavereita?

"Muista se kultanen sääntö: ei ketään kenen sukunimi alkaa hoolla. Ei ainakaan Mäntylaaksossa." Tuusula oli tuonut mulle vaan ja ainoastaan hirveen hankalia ihmissuhteita, ahdistusta ja rikkinäisen sydämen. Mikäli Mäntylaakso onnistuis tarjoamaan jotain parempaa, olisin voittanut. ///HUOM/// Sisältää juonipaljastuksia Jami-tarinasta!

"Kukaan ei pakene hovista." Kova onni tuntuu seuraavan Pihlaa. Työttömäksi jäänyt, maineensa menettänyt sotaorpo yrittää nousta kurjuudesta järkiavioliitolla parhaan kaverinsa kanssa. Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi kun Pihla päätyy demonisia olentoja täynnä olevaan hoviin, josta ehjänä selviytyäkseen pitää osata valehdella, pelata Kimbleä ja neuvotella lohikäärmeiden kanssa.

Kayden muuttaa sisäoppilaitokseen taidestipendin avustuksella ja tapaa Evanderin, joka vie ujolta pojalta heti jalat alta. Vaikka Kaydeniä varoitetaan Evanderista ei hän siitä huolimatta pysty pysymään erossa pojasta, joka vetää häntä puoleensa ja viehättää mystisyydellään. Luvassa on särkyneitä sydämiä, mustia silmiä, haljenneita huulia, kylmiä katseita, ilkeitä sanoja, hukkaan heitettyjä varoituksia, raakaa opiskelua, kampukselta karkaamista keskellä yötä, lintsattuja tunteja, itkun täyteisiä iltoja ja paljon muuta, kun täysin kotikapungistaan erovassa koulussa Kayden yrittää tasapainotella uusien ystävien ja ei-toivotun rakastumisen välillä, kun Evander on loppujen lopuksi kaikkea muuta mitä Kayden oletti. Spin off: Onko jo liian myöhäistä? Aloitettu 4.4.2019 Lopetettu 8.7.2019

Juulista tuntuu, ettei hän kuulu mihinkään, niin kuin hän leijailisi irrallisena kaiken keskellä kykenemättä ottamaan kiinni mistään. Halu olla onnellinen on vahva, mutta menneisyyden kipupisteet ja kuviossa mukana oleva ex-poikaystävä meinaavat suistaa kaiken raiteiltaan. Aatu ei kestä olla yksin, vaan tarvitsee taustahälinän ja ihmisiä ympärilleen voidakseen pitää kipeät ajatukset poissa. Pahan pojan imagon takana häilyy huoli vaikeuksissa olevista ystävistä ja alkoholismiin vaipuneesta isästä, mutta joskus pitäisi osata huolehtia myös itsestään. Roope pyörittää huumekauppaa, ryöstelee ja tappelee, eikä tunnu välittävän kenestäkään. Tuntuu, kuin hän uisi niin syvissä vesissä, ettei pinnalle pääseminen ole enää mahdollista. Menneisyyden traumat horjuttavat mieltä, mutta Roope ei kykene ottamaan apua vastaan, vaan taistelee demonejaan vastaan yksin. Vuosien saatossa Aatun ja Roopen epävakaa kaveruus on muuttunut rikkonaisemmaksi. Veljellinen side on edelleen olemassa, mutta sekä Roope että Aatu tuntuvat halveksivan toisiaan. Roopen oltua vankilassa Aatu on kuin huomaamatta löytänyt Juulista ystävän, jollaista on aina tarvinnut. Juulista on alkanut tuntua, että Aatu on ainoa johon hän voi luottaa. Juuli yrittää vihata Roopea, mutta se tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa. Eikä Juuli enää tiedä mitä hän tarvitsee, Roopea vai Aatua - vai olisiko vain kaikista helpointa lähteä ja jättää kaikki taakseen. - - varoitukset: päihteet, mielenterveysongelmat, väkivallan kuvailu

Jyväskylän energisin punkrock-bändi Ambivalenssi heittää keikkoja tiiviillä tahdilla pitkin Keski-Suomen baareja. Tintin, Nasun, Kissen ja Peuran ryhmädynamiikka on hyvin ainutlaatuista ja tiivis ystävyys yltää myös treenikämpän ulkopuolelle. Bändihommat on aina ollut tarkoitus pitää vapaana ihmissuhdesotkuista, mutta Kissen ja Peuran välillä kipinöi, ja Nasu kirjoittelee lauluja, joiden kohteesta Tintillä ei ole hajuakaan.

"Mä kaipasin haleja, helliä ja pitkittyneitä suudelmia, sylikkäin makoilua, vierekkäin nukkumista ja ihan vain sitä että toinen oli lähellä. Mä halusin mun elämään ihmisen, jonka mä voisin tuoda kotiin häpeilemättä ja jonka kanssa mä voisin vaan makoilla mun sängyllä ja puhua. Puhua kaikesta maan ja taivaan välilä. Ja samaan aikaan mä kielsin iteltäni moiset ajatukset, koska se ei tulis ikinä toteutumaan."

15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen. Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä, väkivaltaisia sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.