Demonit ovat tuhonneet suurimman osan maapallosta. Jäänteensä koonnut kirkko on luonut keinotekoisen enkelin valaakseen ihmisiin uskoa. Enkeli Astraliljan kunto ja jaksaminen käyvät kuitenkin jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kauanko valhetta on mahdollista ylläpitää, kuinka kauan ihmiset jaksavat toivoa? Ihmiset yrittävät kaikin tavoin ylläpitää huteraa toivoa selviämisestä, uudesta huomisesta, vaikka demonit kiristävät otettaan maailmasta. Jokaisen toivo alkaa järkkyä. Onko maailman mahdollista selvitä pelkän hauraan uskon voimin?

"He tulivat jonoissa. Olkapäille oli asetettu valkoisia viittoja merkiksi toimituksen häpeällisyydestä. Valkoinen väri muistutuksena siitä, mitä he eivät voineet saavuttaa. Minä kuitenkin tiesin totuuden pelkästään katsomalla heitä silmiin, joissa pelko lepatti liekin lailla saaden koko olemuksen näyttämään lasinhauraalta. He kuvittelivat pelkäävänsä minua ja mustekääröjensä sisältöä, mutta se en ollut minä, kenen kuvaa he eivät kestäneet havaita ikisyvän altaan pinnasta." Athalassa ihmisten pahat teot kertyvät musteeksi kääröihin. Keväisin Musteenkantajaksi kutsuttu, pyhitetty olento vapauttaa kansan musteensa painosta - sen jälkeen he voivat aloittaa kaiken alusta. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä toimituksen luonteeseen. Valheet ja epäilyt mustaavat maailmaa entisestään. Kuinka paljon kansalta pimitetään, ja kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään saadakseen tietää? Musteenkantaja kertoo ihmisyydestä sen eri puolilta. Se kertoo niistä, jotka olivat valmiita ottamaan selvää - ihmisistä, jotka tekivät kaikkensa ymmärtääkseen mustavalkoiseksi käynyttä maailmaa. Musteenkantaja on tarina häpeästä, ylpeydestä sekä kaiken alta valon lailla kuultavasta toivosta.

Eldithin kylän metsissä on jo pitkään liikkunut jotakin hallitsematonta. Puissa helisee, luonnolla on oma tahto. Yö riippuu raskaana kylän yllä, ihmisiin kohdistuu hyökkäyksiä. Kylänjohtaja syyttää öisistä, koko kylää ravisuttavista tapahtumista noituutta. Mitä metsässä todella tapahtuu? Millaiset voimat uhkaavat kaikkia? Ja mitä käy, kun tapahtumista syytetyt noidat ovat ainoita, jotka voivat estää yötä levittymästä kaikkialle? Lumo on kertomus noitien ohella myös ihmisistä - meissä lepäävistä ennakkoluuloista ja siitä, mihin kykenemme uskomaan. Riittääkö toivomme niin pitkälle, että näemme vielä aamun nousevan?

"Olen käynyt mullan alla. Tuntenut maan täyttävän minut kaikkialta, ollut liian lähellä itseäni tavalla, jota en koskaan enää tahdo kohdata. Ja joudun silti kohtaamaan. Sota ei sovi minulle, inhoan sen turhuutta, inhoan syitä sen takana. Inhoan niitä äänekkäitä ihmisiä, jotka nauraen ampuvat toisiaan ja kuvittelevat sen olevan ainoa oikea tapa elää. Niitä, jotka maalaavat siitä todellisuutensa. Sellaiset ihmiset pitävät kovin paljon melua, mutta eivät omista lainkaan värejä. En osaa kuvitella heitä muuhun kuin harmauteen." Verirutto ja sen mukanaan tuoma hulluus riivaavat ihmisiä kautta Eurooppaa. Rosencranzin valtio Saksan kupeessa on ainoa maa, joka ei ole vielä saanut ylleen tartuntaa. Vampyyreista kuiskitaan, mutta lääkkeestä käytävässä sodassa on vain ihmisiä. Kaaoksen keskeltä Kaspar löytää itsensä puolustamassa maataan. Sotatantereelta hänet riuhtaistaan mukaan yön maailmaan, josta hän ei tiedä vielä mitään. Mikä kaikki tekee meistä sen, keitä olemme? Kuinka kauas itsestään voi irtautua? Verivalhe käsittelee paitsi vampyyreita ja ihmisiä, myös sotaa ja minuutta, ihmisen syvimmälle haudattua ydintä. --- Kirjoittajan huomautus: Verivalhe on spekulatiivista fiktiota. Sen tapahtumilla ei ole todellista yhteyttä toiseen maailmansotaan eikä sitä pidä lukea historiallisena kertomuksena. Se vain hyödyntää toisen maailmansodan miljöötä.

"Aavikko on hiljaa. Aurinko on vetänyt säteensä maan yltä, pimeys laskeutuu raskaana hiekan ylle. Kuninkaan poika seisoo hetken hiljaa katsoen kohtaa, jossa punaisena hehkunut pyörre vielä hetken sitten oli. Mikään ei paljasta porttien auenneen. Yö on levittänyt tähtensä. Kipu hakkaa tiensä kuninkaan pojan tajuntaan, hän lyyhistyy kuumalle hiekalle väsynyt hymy kasvoillaan." Kaikkia olemassaolevia todellisuuksia yhdistävät portit, joilla jokaisen maailman asukkaat pääsevät kulkemaan todellisuudesta toiseen. Jonne taivaat eivät näe käynnistyy, kun vaitonainen Avani saapuu prinssi Marielin todellisuuteen, Adamantiaksi kutsuttuun kuningaskuntaan, joka tekee hidasta kuolemaa. Seuraa pitkä matka todellisuuksien välillä, kun nuoret lähtevät etsimään apua kuolevalle maailmalle. Mutta mikä yhdistää kuolevia todellisuuksia? Paljonko pahaa tarvitaan kaatamaan yksi maailma? Ja kenen toivo kuljettaa loppuun saakka? Jonne taivaat eivät näe on kertomus luonteen lujuudesta, sinnikkyydestä ja ennen kaikkea ystävyydestä.