Vuosi 3014. Ihmiskunta on palannut takaisin sinne, mistä se on lähtöisinkin: luontoon. Metsässä vallitsee heimojärjestelmä, jonka toimintaa säätelee näennäisesti Pääheimo. Luonnossa on ainoastaan yksi laki: jos jätät heimosi, sinulla ei ole enää menneisyyttä. Kaikki entiseen heimoosi ja elämääsi liittyvä tulee unohtaa. Mutta onko entisen elämän jättäminen taakseen sittenkään niin yksinkertaista? Entä mitä tapahtuu yhteiskunnalle, joka on palannut evoluution alkuun? "Oranssit silmät seuraavat tapahtumia kiinnostuneina, ne tutkivat jokaisen mahdollisuuden ja nauravat sille, mihin kaikista mahdollisuuksista tilanne päättyi. Kuolemaan. Kaikki päättyy aina kuolemaan. Nainen astelee linnun luo, silittää sen rikkinäistä siipeä kuin kyseessä olisi olento, joka ei olisi koskaan elänytkään. Siipi ei ole vain rikki. Se on rikottu. Kun naisen käsi pysähtyy linnun rinnalle, hän yrittää tunnustella, josko henki vielä olisi siellä. Mitään ei tunnu, tummanpunainen veri tahrii valkoiset sormet." - - - Best ranking: #1 in science fiction

ne linnut, jotka pääsivät karkuun ajatusten raivoavalta mereltä, pohdintojen pölyisiltä ullakoilta, kadonneiden kirjojen lehdiltä tai ihan vain pöytälaatikosta, päätyivät tämän kirjan sivuille. runollisia novelleja tai novellimaisia runoja

"Sain sinut kiinni, varkaiden kuningatar." Aina isänsä lähdöstä asti Lilia on elättänyt perheensä keinoja kaihtamatta. Hän on väistelemättä ottanut sairaan äitinsä ja nuoren siskonsa tulevaisuudet käsiinsä. Hän on sulkenut itsensä paksun kuoren sisään, eikä ole jättänyt tunteille sijaa. Sitten hän tapaa Nicholaksen, ja kaikki vanha on heittämällä poissa. Nicholas on prinssi, josta on tarkoitus tulla Athellan kuningas hänen isänsä jälkeen. Isän, joka on koko Nicholaksen elämän ajan saanut hänet murtumaan palasiksi. Kun Nicholas löytää Lilian mukana tavan teipata haurasta sydäntään takaisin kokoon, on edessä pitkä ja kivikkoinen tie. Kysymys on enää siitä, jaksavatko he kulkea sen tien yhdessä. "Varo, etten karkaa taas." • Tarina sisältää lievästi väkivaltaa, joten jos et tunne oloasi mukavaksi sen suhteen, suosittelen, että jätät väliin! :) • Ensimmäinen tarinani täällä - korjaukset ja kommentit ovat aina tervetulleita! Yritän päivittää osia aina kun saan kirjoitetuksi (en lupaa että usein) :)

Valtimoni kohdalla oli ylhäältä kaartuva viiva, jonka lopussa oli spiraali. Se näytti tatuoinnilta, mutten ollut todellakaan ottanut sitä. Isä tappaisi minut. "Mistä se tuli? Enhän minä ole ollut humalassakaan ja mennyt tatuoijalle-" "Urpo kun se ei ole tatuointi." Aidan mutisi ja laski hihani takaisin. "Se on ikään kuin syntymämerkki, joka tuli esiin täytettyäsi 16. Se on vedenpitävä todiste siitä, että olet velho."

« Ja niin minä menin metsään, jonne meneminen oli kiellettyä. » ☾ Prologi on sisällä kirjassa. Avaa siis kirja ja uppoudu tarinaan. -- Kaikki mitä luet tästä kirjasta, on mun mielikuvituksen tuotetta. Kaikki oikeudet on siis mulla, ethän kopioi! ©Akileia

"Miksi kaikki palvelijat kulkevat noin katse luotuna alaspäin, eivätkä katso minua ikinä silmiin?" Nathaniel kysyi. Eikö hän muka todella tiennyt? "Kun me tulemme linnaan, meille painotetaan ensimmäisenä yhtä sääntöä, säännöistä kaikkein tärkeintä: kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin." *** Tarina, juoni ja henkilöt on mun keksimiä, eli ettehän siis kopioi! Kannen kuva on pinterestistä. ©Akileia

"Mitä tekisit jos nyt lähtisin?" Nainen huokaisi raskaasti, ja loi Aamosiin väsyneen katseen. "Tiedät että en voisi tehdä tätä ilman sinua. Lähtisin perääsi, tietysti." Aamos nielaisi kivuliaasti. Hän pelkäsi tätä kysymystä enemmän kuin mitään, mutta ei saisi rauhaa sielulleen jos hän ei tekisi sitä nyt. "Muttet siitä syystä, mistä toivoisin?" Vastattuaan edelliseen kysymykseen nainen oli laskenut katseensa rosoiseen maahan, piirelläkseen rivoja kuvia hiekkaan. Aamos tiesi jo nyt, ettei hänellä ollut aikomusta nostaa sitä vastatakseen tähän, mikä ei enteillyt hyvää. "En", hän vastasi hitaasti soralle.

❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞ Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti. ❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi. ❝Harris. Harris Stewart.❞ ❁ Carly Jenkins on juuri valmistunut collegesta ja elämä näyttää hymyilevän hänelle... Vai hymyileekö? Carlyn koko elämä menee aivan sekaisin, kun hän joutuu veljensä huumekaupan takia vankilaan, ja hänet tuomitaan istumaan vuoden ajaksi tekoa, jota hän ei edes oikeasti ole tehnyt. Eikä siinä ole vielä kaikki: vankila on Lontoossa ja vieläpä miehille tarkoitettu sellainen. Vankilassa hän tosin tapaa hyvin viekkaan ja vitsikkään Harrisin, jonka kasvoja hän ei koskaan näe heidän välillään olevan betoniseinän takia. Voiko ihmiseen rakastua, vaikkei olisi koskaan nähnyt häntä? Sen Carly ainakin oppii, että rakkaus tosiaan on sokea. ❁ Ethän kopioi tekstiäni ilman lupaa, sillä tämä koko kirja on mielikuvitukseni tuotos. Teos on täysin fiktiota: hahmot, miljöö, tapahtumat ja niiden samankaltaisuus tosielämän henkilöihin tai tapahtumiin ovat vain sattumaa. Kirja sisältää: • Epäsoveliasta kielenkäyttöä • Seksuaalisia ja väkivaltaisia kohtauksia • Päihteiden käyttöä Korkein ranking: #1 in Teen Fiction // 25.11.2016 ❁