(Y/N) (L/N). Just your average girl, who somehow gets a psychic boy to fall in love with her. And three other poor souls. With the power of her averageness, watch as she takes over the wor-COUGH ≿━━━━༺❀༻━━━━≾ This is an ongoing fanfiction, and I am working on more chapters. Be warned that the beginning is cringe and there are many grammatical errors since I'm not an experienced writer. However, if you dare read, welcome to Beyond Average! (Cover edited by yours truly) -Kuruma Best rankings- #1 in "author" #1 in "reader" #1 in "comedy" #1 in "reference" #1 in "average" #1 in "smart" #1 in "stalker" #1 in "saikikxreader" #1 in "arenkuboyasu" #1 in "saikometori" #1 in "psychic" #1 in "thedisastrouslifeofsaikik"

"Mä olin yksinvaltias, mutta sit se tuli ja teki mun maailmasta demokratian" Tinosta, ylivoimaisesta diktaattorista kuoriutuu suloisen Sebastianin avulla joustava demokratian hallitsija. lukeminen on omalla vastuulla •sisältää kiroilua •seksuaalisia kohtauksia •saman sekä erin sukupuolten välistä rakkautta •raskaita ajatuksia ja masennusta

Se heilautti kättään ja virnisti mulle. "Nähään sit, lukutoukka", se sanoi. "Näkyillään, riikinkukko", vastasin huvittuneena. *** Luka ja Riko, kaksi tuikitavallista poikaa eri kaveripiireistä. Luka on kovassa suosiossa tyttöjen keskuudessa, kaikki tuntee sen. Riko taas on vähän hiljaisempi, pienemmässä kaveriporukassa viihtyvä. Riko tuntee jonkinlaista kiinnostusta Lukaa kohtaan, eikä tunteet näyttäisi olevan yksipuolisia. Tarina kahdesta pojasta, oman itsensä löytämisestä, kavereista, seurustelusta ja siitä, että on ihan okei olla sitä mitä on. *** Nuorimmille lukijoille: Lukeminen omalla vastuulla :) ! *** Aloitettu: 29.12.2019 Lopetettu: 17.5.2020 <3 Korkeimpia saavutuksia: 🥇#sliceoflife 🥇#friends 🥇#kaverit 🥇#koulu 🥈#friendship 🥉#rakkaus

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.