Ahdasmielisessä pikkukylässä Rasmus on aina tiennyt paikkansa. Ja se on kaukana luusereiden riveistä. Viisihenkinen jätkäporukka on piireissä tunnettu kaikkena muuna paitsi helläkätisinä niille, jotka heitä erehtyvät ärsyttämään. Mutta kylmien katseiden, ilkeiden sanojen ja rautaisten nyrkkien taakse on myös helppo piilottaa kaikki se kamala, mistä ei avata suuta edes kavereiden kesken. Rasmus saa selville pikkuveljensä salaisuuden, mikä saattaa korjata veljesten tulehtuneet välit - tai pahentaa tilannetta monella tasolla entisestään.

Siitä tytöstä tuntui usein, ettei sillä ollut mitään ja silti kaikki oli sille liikaa. Sillä pojalla oli kaikkea ja silti siitä usein tuntui, niin kuin jotain puuttuisi. . . . Varoitukset: päihteet, väkivalta, mielenterveysongelmat Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

"Mä en tienny mitä tehdä, niinpä tuijotin vain eteeni ja yritin olla jotenkin luontevasti ettei se tajuais, miten kiusallinen olo mulla oli. Sitten se käänsi katseensa muhun ja munki oli tietty pakko katsoa sitä. Sen hymy oli kaunein, mitä olin koskaan nähny ja silloin mä ajattelin, että mun oli nähtävä se uudelleen." 17-vuotias Iina on päättänyt olla välittämättä muiden mielipiteistä ja kuunnella sydäntään. Se ei kuitenkaan aina ole helppoa - ei varsinkaan silloin, jos oma äiti ei pysty hyväksymään ja ymmärtämään kiinnostustasi samaan sukupuoleen. Eräänä päivänä Iinan elämään astuu tyttö, joka vie tältä välittömästi jalat alta...

"Sofia sun on pakko valita", hän sanoo pehmeällä, mutta ärsyyntyneellä äänellä. Katson kumpaakin poikaa vuorotellen ennen kuin käännyn ympäri ja kävelen pois. Kuulen juoksuaskeleita takaani ja pian tunnen lämpimän käden olkapäälläni. Käännyn katsomaan kumpi heistä seurasi. Päätin, että hän olisi se oikea. Hänet minä valitsisin.

ʜᴀ̈ɴ ᴘᴜᴅɪsᴛᴇʟɪ ᴘᴀ̈ᴀ̈ᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ. "sᴀ̈ ᴇᴛ ᴛᴀɪᴅᴀ ᴛɪᴇᴛᴀ̈ᴀ̈ ᴛᴀ̈sᴛᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ, ᴇᴛʜᴀ̈ɴ? ᴠᴀ̈ɪᴛɪᴛ ᴊᴏsᴋᴜs ʜᴀʟᴜᴀᴠᴀs ᴛᴜᴛᴋɪᴀ ʏᴏ̈ᴘᴇʀʜᴏsɪᴀ." "sᴇ ᴏʟɪ ᴇᴋᴀ ᴊᴜᴛᴛᴜ, ᴊᴏᴋᴀ ᴛᴜʟɪ ᴍɪᴇʟᴇᴇɴ! ᴇɪᴋᴀ̈ ᴋᴇɪᴊᴜᴘᴏ̈ʟʏ ʏʟᴇᴇɴsᴀ̈ ʟɪɪᴛʏ ɴɪɪʜɪɴ." "ᴇʟɪ sᴀ̈ ᴇᴛ sᴇʟᴋᴇᴇsᴛɪ ᴛɪᴇᴅᴀ̈ ᴍɪᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ." Vatsan kuolleet perhoset, jonkinasteinen identiteettikriisi, valkotukkainen metsissä liikkuva tyttö ja yöperhos-keijupöly-teoria. Vea ei ollut aikoihin uskonut rakkaustarinoihin eikä fantasiaan, mutta nyt hän oli mitä todennäköisimmin sekaantunut niihin molempiin. Jos ei tiennyt, miten kietoutua itseensä, keijupölytyttöön oli hyvä kietoutua, eikö vain? Kaikki hajoaisi, jos teoria pettäisi. ... sisältövaroitus; ahdistuneisuus, seksuaaliset kohtaukset, homofobia, kehon kommentointi, päihteiden käyttö, ruma kielenkäyttö suosittelen +13 !! en omista kannen alkuperäisiä kuvia, ne ovat pinterestistä! ... #1 in #lesbian [4.3.2022] <3 ... kirjoitettu syyskuu 2021 - helmikuu 2022 julkaistu tammikuu 2022 - heinäkuu 2022

Muuttaminen uudelle paikkakunnalle heti abivuoden alkajaisiksi ei varsinaisesti kuulunut Iivon to do -listalle, ei varsinkaan, kun uusi paikkakunta oli pieni ja tylsännäköinen, hiljainen tuppukylä keskellä Keski-Suomea. Kun on kahdeksantoista ja tulevaisuus auki, kasa kavereita ympärillä ja kirjoitukset aiheuttamassa omanlaistaan stressiä, sitä vähiten kaipaisi uusia ympyröitä sotkemaan tuttua kuviota. Siitä huolimatta Iivo löytää itsensä seisomasta Kiuruharjun pienen kylälukion aulasta sinä lokakuisena aamuna. Vaatimattoman kyläpahasen kuviot kuitenkin yllättävät. Ei mene kuin hetki, ja Iivo on löytänyt ympärilleen uusia kavereita, kuten yhden alati vitsailevan rokkarin, yhden vehnätukkaisen elovenatytön ja yhden pikkusiskonsa kuolemasta kipuilevan urheilijan. Uudet tuttavuudet ovat tosiaan omaa luokkaansa, mutta yksi nousee suunnittelematta ylitse kaikkien muiden. Se takapulpetin hiljainen, huppupäinen poika, jolla on vakavat kasvot ja tupakanhajuinen talvitakki, eikä kovinkaan paljon kavereita. Ja ennen kuin Iivo ehtii edes tajuta, on hän onnistunut vetämään itsensä mukaan johonkin sellaiseen, josta ei ole enää paluuta. Unelias pikkukylä kätkee sisäänsä kipeämpiä tarinoita, kuin Iivo olisi koskaan voinut arvatakaan. . . . VALMIS! Ja kaipaa kauheasti punakynää... 😭 Varoitukset: väkivalta, päihteet, seksi Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

"Sanoiks sä just rakastavas mua?" "Taisin mä sanoa" "Mäkin rakastan sua" - 18-vuotias Felix Tuominen muuttaa Tampereelle, asuntolaan kolmen muun nuoren kanssa, ikäänkuin pakoon vanhaa elämäänsä. Mitä käy, kun Felix tapaa Nova nimisen pojan? Miten uusi lukio kohtelee häntä? Entäpä uudet kaverit? |Aloitettu: 21.10.2021| |Lopetettu: 15.3.2021| TW: Alkoholi Huono kielenkäyttö Väkivalta Itsetuhoisuus Masennus lgbtq+ Tarkoituksena olisi lähiaikoina käydä koko paska läpi ja korjata virheet pois, joita tällä hetkellä on runsain mitoin!

"En voi sille mitään. Sä pörräät koko ajan mun ajatuksissa." 16-vuotiaan Tomaksen kouluun saapuu uusi oppilas, Hiro. Japanilaistaustainen poika herättää Tomaksen uteliaisuuden, ja he ystävystyvät. Tomas tajuaa olevansa ihastunut, eikä osaa käsitellä uusia tunteitaan. Onneksi on kourallinen parhaita ystäviä auttamassa ja Tomas oppii hyväksymään uudet tunteensa. Ystäviä, bileitä, huolia, murheita. Tarina siitä, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista ja kaikesta lopulta selvitään. ⚠️Tarinassa mukana mm. kiroilua päihteitä ja seksuaalisia kohtauksia joten lukeminen omalla vastuulla! :) Varautukaa myös pitempiin lukuihin! :D *** Korkeimpia saavutuksia❤️ 🥇#sliceoflife 🥈#kaverit 🥉#friends 🥉#pojat Aloitettu: 5.6.2020

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.

"Ei mitää, mä toivoinki et sä... tai siis, me tullaan pakettina Amandan kans tästä eteenpäin. Kyllä sä sen tiedät", sanoin hiljaa ja laskin toisen käteni Juhan hartialle. Se nojautui reittäni vasten ja annoin käteni kietoutua sen niskaan silittäen miehen solisluuta. "Mä tiedän. Ja mä yritin vähän niinku näyttää, että se on ihan okei", Juha sanoi ja naurahti sitten. "Jos mun lapsuuden kehdon tuominen ei vielä asiaa kertonu tarpeeks selkeesti." "Haluatko sä lapsia?" kysyin vakavalla sävyllä. "En mä tiedä. Tai no, oon mä sitä aina joskus miettinyt, varmaan kaikki on, mut en oo vielä kokenut palavaa halua päästä isäksi", Juha vastasi, se joi kahvistaan ja kiirehti sitten jatkamaan. "Mutta ei se haittaa mua, että mun miesystävällä on lapsi tai muuta. Kyllä mä pidän niistä, koska kyllähän niistäkin ihmisiä kasvaa."