fexlias_
Suomenruotsalainen juoksija, Adrian Ekholm asuu MÀntysaaren omakotitaloalueen pÀÀssÀ kahden ÀitinsÀ ja koiran kanssa, viettÀen rutiiniomaista arkea haastavan lukion ja urheilun tasapainolla. Nuori 17-vuotias Adrian on valmis tekemÀÀn mitÀ tahansa perheensÀ vuoksi, vaikka he eivÀt aina ansaitse sitÀ.
Kasper Kivinen, MÀntysaaren lukion ainut 4-vuotelainen elÀttÀÀ itsensÀ ja siskonsa töillÀ koulun ohessa, samanaikaisesti kun on pÀÀttÀnyt rakentaa sisarelleen onnistuneen tulevaisuuden, tuli mitÀ tahansa hÀnen eteensÀ.
---
"Kasper", Adrianin huulilta pÀÀsi huokausta muistuttava pyyntö, joka puhui enemmÀn kun sanat ikinÀ pystyisivÀt. Huoneen lÀmpötila oli korkea ja he molemmat tunsivat seksuaalisen ilmapiirin- paineen ympÀrillÀÀn. Adrian yritti peittÀÀ hengÀstyneisyyttÀÀn tasoittamalla sitÀ, minkÀ Kasper nÀki lÀhinnÀ turhana, mutta söpönÀ samalla kun hÀn itse yritti olla katsomatta poikaystÀvÀÀnsÀ, joka kirjaimellisesti pyysi hÀntÀ takaisin sÀnkyyn.
"Jag vill ha dig, ihan hitosti."
Kasper oli kiinni Adrianin keholla sekunnissa, kÀdet hÀnen hiuksissaan, suu tÀmÀn suuta vasten. Kasper tunsi Adrianin kÀdet vaeltavan omaa kroppaansa vasten, pyrkien yhÀ alemmas ja alemmas, epÀtoivoisena kontaktista. TÀmÀ naurahti kuivasti, korostaen matalaa ÀÀntÀÀn, kun puhui: "Adrian, en aio tehdÀ tÀtÀ kun Àitisi ovat alakerrassa kuuntelemassa meidÀn jokaista sananvaihtoa."
"SitÀ paitsi", Kasper puhui hiljaa Adrianin korvaan, sillÀ hÀn ei todellakaan halunnut tÀmÀn vanhempien kuulevan seuraavia sanojaan, "kun me ollaan yhdessÀ, haluan kuulla sut niin ettei sitÀ tarvitse hiljentÀÀ."