Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.

Välillä musta edelleen tuntui, etten mä ansainnut sitä. Etten mä ansainnut sellaista kuin se, että se oli mulle liian hyvä, enkä mä ollut puoltakaan. Vaikka mä tiesin, että mä ansaitsin. Ja me ansaittiin olla näin - me ansaittiin olla näin vitun rakastuneita, me ansaittiin olla edelleen näin täynnä sähköä. Mä tiesin. Me ansaittiin olla onnellisia. * * "Ole hiljaa ja pidä mua kädestä" -lyhäri(t?)

Oletko miettinyt kirjailijan uraa, tarinoiden luomista tai omien tarinoidesi parantelua? Kahdeksan ensimmäistä lukua sisältävät asioita, jotka auttoivat minua kun kirjoittaminen alkoi muuttumaan vakavemmaksi. Pieniä neuvoja, jotka olen muistanut ja jo pelkästään niillä pääset todella pitkälle kirjoituksissasi. Seuraavat luvut ovat omia vinkkejäni, huomioitani joita olen tehnyt muiden teksteistä sekä omistani. Tässä teoksessa on asioita jotka ovat antaneet puhtia omiin kirjoituksiini sekä apua luoda vanhoista teksteistäni parempia. Toivottavasti tästä löpinöistäni on sinulle jotain hyötyä. Ihmeessä myös jos on mitään kysyttävää, älä pelkää esitteää niitä! Autan mielelläni. Rankings: 09.07.2019 // #3 suomalainen 05.11.2019 // #1 suomalainen - 24.03.2020 // #1 suomalainen - 16.05.2021 // #1 suomalainen 25.10.2021 // #1 suomalainen ©2019 Paula a.k.a. susimimmi ALL RIGHTS RESERVED KIRJAILIJAKSI™

15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen. Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä, väkivaltaisia sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.

Mitä sitten, vaikka hän tuleekin uniini joka yö yhtä säkenöivän kauniina kuin ensimmäinen auringonvalon pilkahdus rankkasateen jälkeen. Mitä sitten, vaikka unissani hän suutelee minua pehmeästi taivaan maalatessa sateenkaaren yllemme kaikkine väreineen. Mitä sitten, vaikka hänen pienikin kosketuksensa saa koko kroppani kihelmöimään tavalla, jota poikaystäväni ei ole ikinä saanut aikaan. Ei se tarkoita mitään. Se oli vain hetken mielihäiriö. Sen on pakko olla. *** Tarina sisältää päihteitä, kiroilua sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori sellaiseen! PS : Omistan kaikki oikeudet kirjaani, joten ethän ole inhottava ja kopioi tekstejäni! PPS : En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja.

"Nähään!" huikkasin jätkälle joka pyöritteli skedelautaa käsissään. "No oisko helpompi kuitenki nähä jos sais toiseen yhteyden jotenki. Anna sun snäppi tai numero", se pyysi ja mä käännyin vielä sen suuntaan. "Eiku leikitään vähän kohtalon kanssa", virnistin sille. "Ollaan jo neljä kertaa törmätty sattumalta, että eiköhän me jo ens viikolla taas nähä", sanoin ja jätkän huulille nousi veikeä vino hymy. "Oot ihan yhtä outo ku ekanki kerran", se naurahti. "Nähään!" huikkasin uudestaan ja lähdin kävelemään kotia päin hymyn kareillessa huulillani. . . . Boy x Boy • Sijoittuu Suomeen, Tampereelle • Hahmot keksitty itse • Kirjoitettu puhekielellä • Aika jota kirjassa eletään alkaa 2020 elokuusta • Varoituksena: päihteet, väkivalta, mielenterveysongelmat, itsemurha, homofobia Julkaistu 4.8.2020 © avaruudessa

Huumeriippuvuudesta irti taistellut Eeli yrittää kovasti pyristellä elämään kiinni ja saada asiansa kuntoon. Kaikki onkin ihan hyvin, työpaikka ja kunnolliset kaverit pitävät visusti erossa kamasta, vaikka menneisyys yrittääkin välillä repiä takaisin pohjalle. Vankilasta päässyt Konsta on hajalla, vaikka juro ulkokuori antaa olettaa jotain aivan muuta. Uusnatsikaverit pitävät yhtä ja sokealla vihalla pystyy korvaamaan puuttuvaa rakkautta, mutta kaikki tuntuu silti kaatuvan päälle. Konsta haluaisi rakastaa, mutta vihaa itseään liikaa. Eeli haluaisi rakastaa, mutta ei tiedä, kuinka toisen ihmisen sieluun asti pinttyneen vihan saa huuhdottua pois.

Mikä on oikea tapa rakastaa lapsuudenkaveria? Miten päästän hyvään loppuun, josta sadut aina kertovat? Kirja seuraa Aten ja Eeliksen yhteistä yhteistä elämää viidessä eri elämänvaiheessa.

///Jatko-osa Jamille sekä Paulalle!/// Ja vaikka mä olin ollu humalassa, muistin miltä oli tuntunut kun se oli painanut kasvonsa hetkeksi vasten mun selkää. Se oli johtunut väsymyksestä, mutta mikä se kuuma kourasu mun vatsanpohjassa sitten oli? Ja miksei se nojautunut heti kauemmas? Miksi musta tuntu ettei me koskaan voitu olla kavereita?

Muuttaminen uudelle paikkakunnalle heti abivuoden alkajaisiksi ei varsinaisesti kuulunut Iivon to do -listalle, ei varsinkaan, kun uusi paikkakunta oli pieni ja tylsännäköinen, hiljainen tuppukylä keskellä Keski-Suomea. Kun on kahdeksantoista ja tulevaisuus auki, kasa kavereita ympärillä ja kirjoitukset aiheuttamassa omanlaistaan stressiä, sitä vähiten kaipaisi uusia ympyröitä sotkemaan tuttua kuviota. Siitä huolimatta Iivo löytää itsensä seisomasta Kiuruharjun pienen kylälukion aulasta sinä lokakuisena aamuna. Vaatimattoman kyläpahasen kuviot kuitenkin yllättävät. Ei mene kuin hetki, ja Iivo on löytänyt ympärilleen uusia kavereita, kuten yhden alati vitsailevan rokkarin, yhden vehnätukkaisen elovenatytön ja yhden pikkusiskonsa kuolemasta kipuilevan urheilijan. Uudet tuttavuudet ovat tosiaan omaa luokkaansa, mutta yksi nousee suunnittelematta ylitse kaikkien muiden. Se takapulpetin hiljainen, huppupäinen poika, jolla on vakavat kasvot ja tupakanhajuinen talvitakki, eikä kovinkaan paljon kavereita. Ja ennen kuin Iivo ehtii edes tajuta, on hän onnistunut vetämään itsensä mukaan johonkin sellaiseen, josta ei ole enää paluuta. Unelias pikkukylä kätkee sisäänsä kipeämpiä tarinoita, kuin Iivo olisi koskaan voinut arvatakaan. . . . VALMIS! Ja kaipaa kauheasti punakynää... 😭 Varoitukset: väkivalta, päihteet, seksi Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!