Not the same at all..

Noin 5 vuotias pikkutyttö juoksee kikattaen pellolla. Tytön selkään ylettyvät, punaruskeat hiukset heiluvat tuon perässä. Pellolla kasvavat viljat hivelevät tytön paljaita sääriä tuon juostessa. Tyttö hiljenee ja pysähtyy, sekä jää katsomaan eteensä ajatuksiinsa vaipuneena. Samalla tytön takaa tulee kaksi samannäköistä poikaa, jotka kaatavat tytön hellästi maahan ja tulevat tuon päälle. "Kiinni!" He molemmat huudahtavat samaan aikaan. He kaikki kolme purskahtavat nauruun. Tässä kohtaa herätyskelloni ääni kantautuu unimaailmani ja herättää minut ihanasta unesta, jota olen nähnyt viimeiset pari vuotta.
>> Moi! Oon Astrid, jotkus sanoo vaan Asta. Oon 02 tyttö ja asun tällä hetkellä kaksin äitini kanssa Helsingissä. Omistan pitkät , punertavanruskeat hiukset, ruskeat silmät mutta pienenä tökkasin oikean puolimmaisem silmäni tikkuun, jonka johdosta toisessa silmässäni on sininen läikkä. Omaan pisamaiset kasvot sekä herkän ruumiin rakenteen. Ja jos mietit, tunnenko Marcuksen ja Martinuksen, niin tunnen. Mutten laulajina. Nimittäin asuin isäni ja äitini kanssa Troforssissa noin 2 vuotiaasta lähtien, Marcuksen ja Martinuksen naapurissa. Olimme kaikki kolme parhaita kavereita keskenämme, jaoimme ihan kaiken. Unessani oleva tyttö olen siis minä, ja pojat Marcus ja Martinus. Näen sitä samaa unta nykyään miltein joka yö. Kun olin 6 vuotias isäni kumminkin kuoli ja jouduin muuttamaan äitini kanssa Suomeen. En niin nuorena vielä tajunnut kunnolla tilannetta, mutta jälkeenpäin olen muistellut kaikkea. Nyt minulla on suorastaan aivan kamala ikävä sekä Marcusta, että Martinusta. En tiedä mutään heidän nykyelämästään, edes laulajanurastaan. Emme varmaan ikinä enään tule näkemään toisiamme, sillä äitini ei pidä yhteyttä noiden vanhempien kanssa. Mutta mitä elämääni Suomessa tulee, vihaan elämääni täällä. Minulla ei ole yhtään kavereita ja koulussa kaikki pitävät minua outona. Joka