RAMONA

~ Istun äitini kanssa junan punaisella penkillä. Olemme ruotsissa, äitini keikalla. Kuuntelemme radiota, se on meidän harratus. Viereisen naisen mielestä musiikki on ilmeisesti liian kovalla, sillä hän on tuhahdellut koko matkan. En välitä. Haluan viettää aikaa äitini kanssa kunnolla, sillä kotona odottaa isä ja pikkusiskoni Alyah, jotka eivät päässeet tulemaan mukaan.
Rakastan heitä äärettömästi, mutta äitini seurassa tuntuu kuin olisin eri maailmassa.

Äitini soittaa kitaraa ja laulaa. Hänen uransa on nousussa, ja melkein koko tanska tuntee hänen musiikilliset lahjansa. Haluan tulla samanlaiseksi kuin hän, ajattelen mielessäni. Hän on opettanut minulle jo yhden laulun kitaralla, odotan innolla jo seuraavaa. Mietteeni keskeyttää kovalaatuinen heiluminen. Kiljahdan, kuten monet muutkin matkustajat. Vilkaisen äitiäni joka yrittää etsiä turvavöitä, muttei löydä. Miksei täällä muka ole turvavöitä? Kuulutusääni kajahtaa peittäen ryminän äänen hetkeksi. Puhuja ei ehdi kuitenkaan kertomaan asiaansa, kun juna jo suistaa radalta. Katson äitiäni kauhuissani, ja äitini huulilta muodostuu lause "ei hätää". En ehdi reagoida sen enempää kun tajuntani lähtee. ~

Ramona on 15-vuotias tyttö Tanskasta. Hän on joutunut junaonnettomuuteen viisi vuotta sitten äitinsä kanssa. Ramona menetti onnettomuudessa kuulonsa, ja näkönsä. Näkönsä hän sai takaisin muutaman kuukauden jälkeen, mutta saako hän enää koskaan kuulla kauniita melodioita, tai rauhallista puheensorinaa?

- Juoni on omani, ja mainitsen kyllä tekijät joiden teoksista olen saanut inspiraatiota.

- Kuvat, tai musiikit eivät ole omiani. Olen löytänyt ne netin syövereistä.

-Ethän kopioi ideaani, tai kohtauksiani ilman lupaa?