All that you need, is speed

15- vuotta täyttänyt Eva adoptoidaan orpokodista kun tuo on asunut siellä lähes 9 vuotta. Uuden perheen elämä on erilainen kun orpokoti elämä.

"Kaikki heistä olivat adoptoituja. Ei ollut veljiä eikä siskoja, äitiä tai isää. Vain iso perhe jossa tunteet kukoistivat. Olimme kavereita, perhettä. He olivat kaikkeni."

Vedin hupparin kotoisaa tuoksua keuhkoihini, kun samaan aikaan tuska tarttui kuristavilla käsillään kaulalleni ja pienet, mutta painavat kyyneleet alkoivat valua poskiltani, vaikken niin tahtonut. En tahtonut olla heikko, haavoittuvainen saati rikki. Hän toi tämän kaiken minusta pinnalle, juuri nyt, kun kipua ei saanut näyttää.

Kun olin 7 vuotias, isäni kuoli ammuskelussa ja äitini ei vain kestänyt joten meni hirteen. Minut haettiin orpokotiin ja siitä kaikki alkoi. Sain viikon sisällä kaverin, Bean. Muut syrjivät minua.

Kun taas olin 8 vuotias, Bea adoptoitiin ja jäin yksin. Koitin pärjäillä, mutta minulla oli tylsää yksin. Sitten poika nimeltä Thomas muutti orpokotiin. Yritin tutustua mutta hän ei huomannut minua. Ei siinä mitään.

Kun olin 11 vuotta, olin jo totaalisesti luovuttanut kavereideni suhteen. Sitten se laskeutui taivaasta ja elämääni tuli valo, kaksoset Mia ja Alis. Heistä tuli kavereitani. Olisivat edelleenkin.

Kun olin 14, Mia alkoi viillellä. Hän jäi kiinni ja joutui "parempaan" laitokseen, kun Alis jäi tänne ja masentui vakavasti. Yritin piristää Alisia mutta hän lukittautui.

Luovutin, ei minua huolita. Ei adoptoida eikä kukaan tutustu kanssani.