57 capítulos Concluída Kulkija 1
"Koko elämäni olen tiennyt, että minä kuolen ja siskoni elää"
Veri valui pitkin käsivarttani. Syvä viilto puski lisää ja lisää verta vaalealle paidalle. Hiha oli revennyt ja tihkui jo punaista. Täristen peräännyin puuta vasten. Adrenaliinin tuoma rohkeus oli tiessään ja jätti jälkeensä vain kauhua.
Pyyhin kasvoni verettömään hihaani. Nyt siinäkin oli verta. Paitsi ettei se ollut minun vertani.
Mel pudotti miekan. Jotenkin metallinen kalahdus olisi ollut lohduttavampi kuin se raskas tömähdys, joka kuului, kun terä putosi pehmeälle metsämaalle. Kalahdus olisi ollut tuttu ääni harjoituskentältä. Nyt ääni vain korosti sitä, kuinka hukassa me olimme. Olisin voinut sulkea silmäni ja kuvitella, että Carim nousisi maasta ja astelisi luokseni kehumaan taitojani, kuten yleensä. Sen sijaan vain katsoin kuollutta sotilasta ja olin sentään iloinen siitä, ettei se ollut Carim. Tosin eihän sillä enää ollut väliä.
Metsä oli hiljentynyt. Ehkä se tiesi kuoleman astuneen mailleen. Ehkä kaikki elävä oli paennut, kun taistelu täällä oli alkanut.
Suljin silmäni. En katsonut tapettua miestä. En katsonut hänen kuolleita, tyhjiä silmiään tai revennyttä sotilasasuaan. Minä vain hengitin, kunnes uskalsin astua kauemmas puusta omille jaloilleni ja katsoa siskoani. Hän oli sotkeutunut mutaan ja silmät punersivat kyynelistä.
Katseemme kohtasivat. Emme rientäneet halaamaan toisiamme ja itkeneet yhdessä. Ei sellaisessa olisi ollut järkeä. Ei se pelastaisi meitä eikä korjaisi sitä sidettä, joka oli rikottu väliltämme jo vuosia sitten. Sen sijaan me vain katsoimme toisiamme ymmärtäen hiljalleen yhden asian:
Me olimme elossa.
Kirjoitettu: 5.9.2023-21.12.2025
Julkaistu: 10.11.2023 - 30.12.2025
