Me and my soulmate (Finnish)
  • Reads 24,342
  • Votes 1,108
  • Parts 12
  • Reads 24,342
  • Votes 1,108
  • Parts 12
Ongoing, First published May 01, 2019
Evelyn on 17-vuotias tyttö, jonka elämä tuntuu hajoavan käsiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Taakkana on yöllä valvottavat kaameat painajaiset, ikävä työpaikka, josta Evelyn haluaa päästä eroon ja pakkomielteinen ex-poikaystävä. 

Evelyn on tyytynyt osaansa elämässään ja hän ajattelee, että hänen koko elämänsä tulee jatkumaan samaan tapaan aivan loppuun asti.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Evelyn tapaa työpaikallaan hurmaavan Tylerin ja joutuu sotkeutumaan myyttinä pitämäänsä maailmaan ihmissusien kanssa. 

Ihan kuin omien tunteiden selvittäminen olisi jo tarpeeksi vaikeaa sekamelskaan lisätään yli suojeleva alfa ja Evelynin takaisin haluava omistushaluinen entinen poikaystävä. Näin ollen on katastrofin ainekset ovat valmiit.

Evelynin elämä muuttuu kertaheitolla päälaelleen, mutta onko hänellä silti mahdollisuutta elämään rakkauden kanssa, vai onko onnellisia loppuja edes olemassa?

Omistan juonen ja hahmot, joten toivon ettet kopioi. En omista tarinassa esiintyviä kuvia.

Tarinassa esiintyy jonkin verran väkivaltaa, seksuaalista sisältöä ja kiroilua.
All Rights Reserved
Sign up to add Me and my soulmate (Finnish) to your library and receive updates
or
#263suomi
Content Guidelines
You may also like
You may also like
Slide 1 of 10
Me and my soulmate (Finnish) cover
Pimeänkulkija cover
Aamu cover
Jäniksen luita (oneshot) cover
Koukussa cover
The Alpha's Kitten // discontinued cover
Suden kutsu cover
Alfan kutsu cover
Escape the darkness//IN FINNISH cover
Alfakuningas cover

Me and my soulmate (Finnish)

12 parts Ongoing

Evelyn on 17-vuotias tyttö, jonka elämä tuntuu hajoavan käsiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Taakkana on yöllä valvottavat kaameat painajaiset, ikävä työpaikka, josta Evelyn haluaa päästä eroon ja pakkomielteinen ex-poikaystävä. Evelyn on tyytynyt osaansa elämässään ja hän ajattelee, että hänen koko elämänsä tulee jatkumaan samaan tapaan aivan loppuun asti. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Evelyn tapaa työpaikallaan hurmaavan Tylerin ja joutuu sotkeutumaan myyttinä pitämäänsä maailmaan ihmissusien kanssa. Ihan kuin omien tunteiden selvittäminen olisi jo tarpeeksi vaikeaa sekamelskaan lisätään yli suojeleva alfa ja Evelynin takaisin haluava omistushaluinen entinen poikaystävä. Näin ollen on katastrofin ainekset ovat valmiit. Evelynin elämä muuttuu kertaheitolla päälaelleen, mutta onko hänellä silti mahdollisuutta elämään rakkauden kanssa, vai onko onnellisia loppuja edes olemassa? Omistan juonen ja hahmot, joten toivon ettet kopioi. En omista tarinassa esiintyviä kuvia. Tarinassa esiintyy jonkin verran väkivaltaa, seksuaalista sisältöä ja kiroilua.