Rakkauden riitasoinnut
  • Reads 12,287
  • Votes 944
  • Parts 5
  • Reads 12,287
  • Votes 944
  • Parts 5
Ongoing, First published May 11, 2019
Isla Green on rikkaan liikemiehen tyttärenä tottunut saamaan elämässään sen mitä haluaa - kunnes asioihin tulee muutos.

Kun erään skandaalinkäryisen kuvan jälkimainingeissa Islan vanhemmat lähettävät hänet Los Angelesiin maailmankuuluun yksityiskouluun, ei Isla voisi olla asiasta enempää innoissaan. Liiketalouden kursseja enemmän häntä kiinnostaa kuitenkin näytteleminen, ja kuin ihmeen kaupalla Isla pääseekin salaa perheeltään assistentiksi merkittävään Hollywood-tuotantoon. 

Pian Isla kuitenkin huomaa, että hänen työstään on glamour kaukana. Punaiset matot ja selfiet Hollywoodin kirkkaimpien tähtien kanssa jäävät kaukaiseksi haaveeksi työpäivien ollessa kaikkea muuta kuin lasten leikkiä. Kun Isla vielä kaiken lisäksi tekee töissä kohtalokkaan virheen, on taivas mustaakin mustempi.

Sitten Isla kohtaa baarissa komean miehen, joka osaa sekä kuunnella että tarjota sympatiaa - ja osaapa kundi yhtä sun toista muutakin. Karmea totuus paljastuu kuitenkin seuraavana päivänä herra X:n todellisen henkilöllisyyden paljastuessa. Cody Fox kun on todennäköisesti viimeinen ihminen kenelle Islan olisi sydäntään kannattanut purkaa. 

Saako Isla unohtaa haaveensa näyttelijän urasta, vai onko jotain sittenkin vielä tehtävissä? Se selviää tässä vauhtia ja romantiikkaa pullollaan olevassa kirjassa, jossa seurataan Rakkauden lait -kirjasta tuttujen Sofian ja Luken tyttären elämää.

A/N: Omistan oikeudet kaikkiin kirjoihini. Plagiointi on rikos - ethän siis kopioi?
All Rights Reserved
Sign up to add Rakkauden riitasoinnut to your library and receive updates
or
#259suomi
Content Guidelines
You may also like
You may also like
Slide 1 of 10
Eripari sukat cover
utu cover
Kolme Kaksi Yksi cover
Pojatkin itkee cover
kiss my sins away cover
Rakkauden Haudalla cover
Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️) cover
me neljä cover
Paula cover
Suloinen sairaus  cover

Eripari sukat

17 parts Ongoing

"Oothän sä aika hölmö", mä hymähdin ja sain Milon kohottamaan kulmiaan. "Sanoo se, joka sotkeutu vapaaehtoisesti mun elämään." • Eden Vuori, juuri Kestilän lukiossa aloittanut nuori, joka ei tiedä parempaa kuin kuuman kaakaon vaahtokarkeilla parhaan ystävänsä seurassa. Hänen elämäänsä rytmittävät suurilta osin koulu ja dekkareiden kuuntelu eikä hän mielellään sotkeudu mihinkään tyhmään. Paitsi aina silloin tällöin. Mutta mitä käy, kun Milo Andersson, hyväosaisista vanhemmistaan tunnettu Abi vuottansa kärsivä harmaasilmäinen poika saa Edenin vahingossa sotkeutumaan nurinkuriseen elämäänsä, joka ei todellakaan ole sitä, miltä vaikuttaa. Onko peli menetetty, kun Edenille alkaa valjeta, että ennen niin viaton hymyilevä poika ei ole enään se sama Milo, jonka hän kerran tunsi? Aloitettu; 25.10.24 Lopetettu; HUOM‼️ ~Kansikuva on tuotettu tekoälyllä mutta muokattu. ~Tarina saattaa sisältää päihteitä, väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja muita raskaita asioita. Luethan omalla vastuulla! ~EI sisällä K18 kamaa, joten jos sitä täältä etsit niin et löydä. ~Juoni, hlö hahmot yms omat minun keksimiä, joten ethän kopioi!