Ontto mieli

"Oli legenda jumalasta muiden joukossa, pienestä hopeanhohtoisesta, joka ei osannutkaan luoda elämää kuten muut.
Jumalasta, joka itki kyvyttömyyttään, kunnes kyynelistä muodostui hopeinen virta.
Virta jatkoi kulkuaan, sen solina saavutti luotujen korvat, taivutti heidän ruumiinsa, piirsi hennot ryppynsä iholle, kunnes tuli aika käydä osaksi maata, sulkea silmät iäksi.
Joki mittasi aikaa luoduille, mutta jumala se vain jatkoi itkemistään, sillä niin kauan, kun se itki, luoduilla oli päätös, kaikki elämä kohtasi vääjäämättömän loppunsa."

*

Kauan sitten jumalat loivat maailman ja jättäytyivät itse sen toiselle puolelle, luomansa rajan taakse. Luodut ihmiset ja eläimet elivät sulassa solussa luonnossa, kunnes ihmisten keskuudesta nousi mies, joka nostatti ihmiset muun luonnon yläpuolelle. Tämäkään ei hetken päästä riittänyt hänelle - hän tahtoi kääntää ajan joen, tehdä ihmisistä kuolemattomia. Mies onnistui tavoitteessaan ja käänsi ajan kulun. Ihmiset tulivat kuolemattomiksi, mutta yhtä lailla jumalat kuolevaisiksi.

Jumalat eivät ymmärtäneet omaa kuolevaisuuttaan. Luojien ei kuulu kuolla. Ne kadottivat itsensä kuolevaisuudelleen, rikkoivat oman rajansa ja ryhtyivät etsimään elämää sieltä, missä sitä vielä oli: ihmisiltä. Mitä tapahtuu, kun jumala asettuu kiinni ihmiseen ja alkaa syödä tätä sisältä? Tarina alkaa, kun mielensä menettävät ihmiset alkavat vaatia ajan kääntänyttä miestä vastuuseen. Onnistuvatko he? Voiko aikaa vielä kääntää, vai onko kaikkien kohtalo tulla jumalten tyhjentämäksi?

Ontto mieli on kertomus luonnosta voimineen - siitä, kuinka kauas ihminen on juossut omilta juuriltaan, ehtinyt unohtaa, miltä mätäs tuntuu jalkojen alla ja puron solina korvissa. Samalla se on myös tarina kotiinpaluusta, asioista, jotka eivät lähde meistä koskaan.