3 parts Ongoing Jazz Thomas ei ole enää rikosetsivä. Sen sijaan hän asuu Lontoossa, käy terapiassa ja yrittää parhaansa mukaan olla ajattelematta entistä elämäänsä - ja Rediä.
Sitten uusi murha pakottaa hänet takaisin Cardiffiin ja keskelle painajaista, jonka hän luuli jo jättäneensä taakseen.
**
Varoitukset: Päähenkilöt ovat murhatutkijoita, joten tarinassa kuvataan murhatutkimusta ja väkivallan uhreja.
Disclaimer: Tarina on saanut inspiraation muualla kirjoittamani HP-fanfictionista, joten vaikka suurin osa maailmasta on originaalia, alkuperäisen ficin muistoina vilahtelee satunnaisia sivuhahmoja Harry Potter -kirjoista (tarinan seuraaminen ei vaadi HP-maailman tuntemusta). Näiden hahmojen osalta kaikki kunnia kuuluu J.K. Rowlingille, eikä tämän tekstin kirjoittaja ansaitse tekstillään sen enempää rahallista kuin muutakaan materiaalista hyötyä. Muut henkilöt (sis. pääkaksikon) sekä tarina ja juoni ovat omaa käsialaani.