"Se oli kohtalon käsikirjottama." "Ai uskotko sä kohtaloon?" katson tätä hieman epäillen. "Jotkut asiat on vaan niin ihmeellisiä ja sattumanvaraisia, että kohtalo on ainoa järkevä selitys." Tuo on kyllä totta. Mitä ihmettä minä teen Olivian asunnossa lauantai-iltana? Miten on mahdollista, että juttelen juuri hänen kanssaan kohtalosta. Eilen en tiennyt työstä vielä mitään ja nyt olen tässä tilanteessa. "Elämää ei kestä jos ei usko ylempään voimaan, joka on kirjoittanut kaiken jo valmiiksi. On helpompaa jatkaa eteenpäin kun tietää kaikella olevan jokin tarkoitus." tyttö virnistää. Kohautan olkapäitäni rikkomatta katsekontaktiamme. Jos ihmisen sielun olisi mahdollista nähdä silmien kautta, olisin jo syvällä Olivian sisimmässä. Miten toisen silmät voivatkin kiehtoa ja sanoa niin paljon olemalla hiljaa. "Mihin sä uskot, Aleksandra?" ***** ˗ˏˋ Some journeys take us far from home. Some adventure lead us to our destiny.'ˎ˗