Murtuneiden sydänten silta

Murtuneiden sydänten silta

  • WpView
    Reads 2,128
  • WpVote
    Votes 143
  • WpPart
    Parts 19
WpMetadataReadOngoing
WpMetadataNoticeLast published Fri, Jun 2, 2023
Askel uuteen ja tuntemattomaan voi monelle kuulostaa jännittävältä, jopa vähän pelottavalta. Joskus vanhoihin elämäntapoihin on kasvanut niin vahvasti kiinni, että niiden huonoja puolia ei edes huomaa. Muutoksia tehdään askel askeleelta. Joskus kirjaimellisesti, joskus kuvainnollisesti. Rymy Kaarnakari on tehnyt näitä muutoksia kirjaimellisesti. Hän ylitti Hakakosken jakavan sillan, ja laittoi rikkoutuneen elämänsä kuntoon. Ahla Salmenoja puolestaan on tehnyt muutoksia kuvainnollisesti. Hän on pysynyt paikallaan hyvin pitkän aikaa, ainoastaan opiskelupaikka on muuttunut. Hän on pyrkinyt keskittymään henkiseen kasvuun jättäen näkyvät muutokset, kuten omilleen muuttamisen toissijaiseksi. Kaksi eritavalla muuttunutta ihmistä tapaa toisensa ja aloittavat yhteisen tarinan kirjoittamisen. Heidän matkansa varrelle tulee väistämättä vaikeuksia, mutta sehän on osa elämää. Tästä huolimatta he voivat ylittää haittatekijät, ja muuttaa elämän hiljattain paremmaksi. Yhdessä. × Aloitettu: 15.9.2022 Lopetettu: ?
All Rights Reserved
#149
boyxboy
WpChevronRight
Join the largest storytelling communityGet personalized story recommendations, save your favourites to your library, and comment and vote to grow your community.
Illustration

You may also like

  • SIRIUS
  • Love of mine ||Aleksi kaunisvesi x reader
  • Teit meistä kauniin!
  • me neljä
  • Cardiff
  • Frozen heart
  • kiss my sins away
  • Feeling You || Alex Mattson
  • ✓ Love Me Always ✓
  • 1095 yötä lastenkodissa ( Finnish ) ( Valmis )
SIRIUS

15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen. Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä, väkivaltaisia sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.

More details
WpActionLinkContent Guidelines