Tuulikellot

Istun edelleen juna-aseman kovalla puisella penkillä, eikä asemalla näy lisäkseni ristin sielua. Joskus sivusilmällä katsottuna voin nähdä hänet istumassa vierelläni, pitelemässä käsissään sinistä sateenvarjoaan ja katsomassa minua kylmän siniharmailla silmillään pettyneenä. Kun käännyn katsomaan takaisin, häntä ei ole.