Siellä missä yökään ei meitä löydä

~Kun aurinko vihdoin on painunut meren taakse ja luonnon äänet vaienneet ja huoneen valkoiset seinät näyttävät sinisiltä hämärässä. Kun elämän äänet ovat menneet nukkumaan, kullan ruskea iho on vielä kaiken auringon paisteen jäljiltä kuuma. Lakanat tuoksuvat lapsuudelta ja tuntuu, että olen taas kotona.~

[Kirjoitan tätä pää asiassa itselleni, koska tykkään kirjoittaa.
Olen taiteellinen ihminen en käytännöllinen joten, jos kirjoitus asu on väärin tai tulee virheitä, pahoittelen.]

KIRJOITAN TÄMÄN TARINAN UUDELLEEN!
Tämä on ensimmäinen versio ja se tulee muuttumaan ja pitenemään tulevassa versiossani.