
Vannoit kaiken olevan hyvin Että et palaa sinne enää Mielen pimeyteen Ajatusten synkkyyteen Mutta lopulta tajusit Ettei sun tarvitse palata lähtöruutuun asti, kohdataksesi niitä samoja vihollisia uudelleen Vaan ne voi tulla uudelleen eteen, vaikket olisikaan kääntynyt ympäri Sentään et ole enää niin hukassa, vaan opit jo vähän viime kerralta miten selvitä Tai niin ainakin toivot •༺♡༻ ☆ ༺♡༻• Halusin jatkaa Palanen taivasta ripauksella hulluutta -kirjaa, mutta tuntu että suurin osa sen tekstistä on tosi eri aikakaudelta mun elämää, kun missä nyt elän. En tavallaan oikein halunnut niiden kulkevan samoissa kansissa mun nykyhetken kanssa, kun niin moni asia on muuttunu, moni asia mussa itessänikin. Onhan niistä ekat osat kirjotettu kuitenkin kun olin vielä alaikäinen....All Rights Reserved