Laula kanssani, sotilas [OSA 2]

"Mikä on tämän jälkeen normaalia meille? Nyt olemme tottuneet aseiden paukkeeseen, tykkien jylyyn ja toisten sotilaiden huutoihin; tai ainakin siinä osin tottuneet, että rintama tuntuu välillä enemmän kodilta kuin mikään muu paikka. Tavallaan surullista, eikö; täällä niin nuoretkin miehet menettävät entisen itsensä, muokkautuvat eläimiksi, jotka tietävät ainoastaan miten tappaa ja suojella tovereitaan ja itseään. En tiedä, onko meidän kaltaisillemme pelastusta kaiken tämän helvetin jälkeen".

Kaksi sodan murjomaa ihmistä, jotka yrittävät parantaa toisensa, tehdä elämän ilman sotaa mahdolliseksi; sitä kutsutaan kiintymykseksi ja rakkaudeksi. Mutta eikö ihmisen tuska ja kärsimys kumpua juuri noista tunteista?