”Joskus mieleni tekee mieli vain huutaa. Huutaa ja vapauttaa se viha, mikä on piileskellyt sisimmissäni nämä hemmetin ikuiset vuodet. Mutta minä en voi huutaa. Ei kukaan minua kuitenkaan kuule. Tiedäthän. Tämä tuntuu siltä kuin olisit yksin pimeässä huoneessa, missä on yksi ovi. Ovi on lukittu ja lukko on ruostunut umpeen. Ei sinne kukaan ole koskaan tahtonut. Avain on hävitetty aikoja sitten ja sinut on unohdettu. Koko huoneen olemassa olo on unohdettu. Paluuta ei ole. Mutta sitten jonain päivänä ovi avautuu. Minä tiedän sen. Jokin valaisee huoneen, jokin valaisee elämäni. Jokin auttaa minut ylös ja kuljettaa pois kuoreni sisältä, huoneen sisältä.” Työni on yksi muiden joukossa. Se on yksi tarina tuhansien tarinoiden seassa. Mutta sen juoni on ainoa oikea, josta ei ole kopiota, jota ei ole kopioitu. Se on kauan suuniteltu, kauan uneksittu tarina rakkaudesta, uhrauksesta, suojelemisesta, opastuksesta, kiitollisuudesta, toiminnasta ja elämästä. Tämä on tarina, minkä haluan jakaa. Tarina, josta olen uneksinut. Tämä on tarina kovasta elämästä. Harry Styles & Louis Tomlinson ovat veriviholliset. Eräänä päivänä Harryn elämä tuntuu olevan ohi, kun Louis saa kaameimmasta päästä olevan idean. Tuhota toisen elämä murjomalla ruumis, satuttamalla läheisiä. Mutta kaikki kirkastuu. Syntyy rakkaus, mitä seuraa tuhatpäinen viha. Tämä ei ole rakkaustarina. Tämä on luottamukselle luotu tarina. Ehkä tämä tarina ei saa kannattija. Ehkä kirjoitan itselleni. En kuitenkaan jätä tätä kertomatta. © wermuus / prinsessa
8 parts