Kulkija osa 1
"Koko elämäni olen tiennyt, että minä kuolen ja siskoni elää"
"Veri vertaan suojelee. Syntyy tyttö, mahtavampi kuin jumalan nyrkki. Leinemnan veri virtaa suojelijan suonissa, ja maassa ennen rauhaa."
Arrilenin kuningasperheen linnaan hyökätään ja perheen tyttäret pakenevat. Isosiskon täytyy pitää huolta pikkusiskostaan. Ei vain iän vuoksi, vaan myös siksi, että pikkusisko on legendojen Kulkija, portti maailmoiden välillä, Leinemna. Se, joka pystyy kutsumaan kuolleita ja matkaamaan maailmoissa.
Siskokset Anastasia ja Melise Vulka pakenevat kotimaansa halki kauhuissaan ja vainottuina suunnaten kohti Dyreian pääkaupunkia avun tarpeessa. Enää ei voi luottaa oman maansa väkeen, jota paha Verisudenpiiri hallitsee pelolla ja voimalla. Matkallaan he tapaavat uusia ja vanhoja liittolaisia tietämättä, mitä tuleva toisi tullessaan.
Elämän todellinen puoli ja sodan kuolemien määrä paljastuvat heille lukuisien menetyksien ja jatkuvien vaikeuksien myötä, eikä tutusta ja turvallisesta kodista ole enää muistikuvaakaan.
-----------------------
Infoa lukijalle: kyseinen sarja sijoittuu samaan maailmaan kuin Varjo-trilogia, Gáldenin mantereelle, mutta on aikajanalla pari vuotta ennen sitä. Lukemisjärjestyksellä ei kuitenkaan ole juurikaan väliä.
Gáldenin tarujen ensimmäinen "osa"
Koko sarja kirjoitettu: 15.3.2021 - 13.11.2021
Julkaistu: 10.11.2023 -