Maailmani, elämäni

Kuulin jälleen huudon takaatani. En jaksanut tai edes viitsinyt kääntyä katsomaan huutajaa kohti tai tekemään mitään muutakaan. Jatkoin hitaasti matkaani. Normivauhtiani niinkuin yleensäkkin. En viitsinyt vaikuttaa elämistyyliini. Olin jo kerran tehnyt sen virheen, enkä varmasti tekisi niin uudestaan. Kaikki tuntui turhalta ja sitä se perjaatteessa olikin. Ei ollut mitään syytä, miksi minun pitäisi jatkaa ylväänä eteenpäin. Tunsin naurunalaisuuteni leviävän eteenpäin. Taas yksi uusi juoru joltain, joka luuli minun ansaitsevan sen. Tiesin, etten ansainnut sitä. Tiesin myös, mitä ansaitsin. Ansaitsin yhden kaverin. En vain väliaikaista ryhmätyöntekijää, joka arvosti äidinkielisiä lahjojani. Ansaitsin henkilön, jonka kanssa voisin olla tuntien ulkopuolella. Ansaitsin henkilön, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ansaitsin uuden alun elämääni. Uudenlaisen mittelön, mitä vastaan mitellä. Toivoin löytäväni sellaisen jostain.