PROLOGI Sivelen rannettani ja irvistän välillä tuskasta. Jatkan sivelyä kunnes päätän. Kyllä. Se on vain pieni kipu. Kestää vain hetken ja sitten helpottaa. Ja paskat.. sä tiiät et toi ei oo totta Ava En usko itseäni, vaan vakuutan että kaikki on hyvin, eikä kipua tunnu. Ei satu. Ei satu. Ei satu. Ei vittu satu! Pian kaivan vessan lokerikkoja, ja sormeni koskevat jotakin kylmää. Kylmää, kovaa ja rautaista. Otan tuon käteeni ja asettelen sen ranteelleni. Painan hiukan, ja terä uppoaa käteeni. En huokaise kivusta, en edes kun verta tulee. En. En ikinä. Ja niin se alkoi. Jokapäiväinen kituminen. Ja muukin tuska. Se kaikki. Ja nyt. Nyt liikun kohti paikkaa, jonne en haluaisi mennä.