Story cover for I would KILL for you by Girlshaveallthefun
I would KILL for you
  • WpView
    Reads 22
  • WpVote
    Votes 0
  • WpPart
    Parts 1
  • WpView
    Reads 22
  • WpVote
    Votes 0
  • WpPart
    Parts 1
Ongoing, First published Jul 15, 2016
(Ayame Furukawa)
 I am hated by my family. No one cares about me. I should go and die. These are all the usual in my life and I seemed to got use to it from 9 years old so I just ignored them all everyone except my friends. My parent kept trying to lose me and throw me out but I always found my way back into my sad life. One day they gave up and tried to kill me instead I ran away to the park and I bumped into a boy who was also crying and without knowing I was hugging him telling him "it's alright" to comfort him then he cried more and hugged me back then two men in black suits came running and took him from me. I couldn't do anything.

(Hiro Saito)
The men in black suits came and took me away from the girl. She had long black hair that shined through the snow, her eyes were filled with tears like me. I didn't want to leave so I told the men in suits to find anything about that girl and I will obey their orders and so they agreed with me but there was no time to do it now they said so we left that girl standing in the snow with a sad expression. 'I WILL PROTECT YOU' I thought to myself.


Sorry about the long description but I hope you enjoy this story and please give me some notes on what you think about it and if there's anything you didn't like.
All Rights Reserved
Sign up to add I would KILL for you to your library and receive updates
or
#586love
Content Guidelines
You may also like
Perillisen kirous by Ruskansusi
57 parts Complete
Kulkija 1 "Koko elämäni olen tiennyt, että minä kuolen ja siskoni elää" Veri valui pitkin käsivarttani. Syvä viilto puski lisää ja lisää verta vaalealle paidalle. Hiha oli revennyt ja tihkui jo punaista. Täristen peräännyin puuta vasten. Adrenaliinin tuoma rohkeus oli tiessään ja jätti jälkeensä vain kauhua. Pyyhin kasvoni verettömään hihaani. Nyt siinäkin oli verta. Paitsi ettei se ollut minun vertani. Mel pudotti miekan. Jotenkin metallinen kalahdus olisi ollut lohduttavampi kuin se raskas tömähdys, joka kuului, kun terä putosi pehmeälle metsämaalle. Kalahdus olisi ollut tuttu ääni harjoituskentältä. Nyt ääni vain korosti sitä, kuinka hukassa me olimme. Olisin voinut sulkea silmäni ja kuvitella, että Carim nousisi maasta ja astelisi luokseni kehumaan taitojani, kuten yleensä. Sen sijaan vain katsoin kuollutta sotilasta ja olin sentään iloinen siitä, ettei se ollut Carim. Tosin eihän sillä enää ollut väliä. Metsä oli hiljentynyt. Ehkä se tiesi kuoleman astuneen mailleen. Ehkä kaikki elävä oli paennut, kun taistelu täällä oli alkanut. Suljin silmäni. En katsonut tapettua miestä. En katsonut hänen kuolleita, tyhjiä silmiään tai revennyttä sotilasasuaan. Minä vain hengitin, kunnes uskalsin astua kauemmas puusta omille jaloilleni ja katsoa siskoani. Hän oli sotkeutunut mutaan ja silmät punersivat kyynelistä. Katseemme kohtasivat. Emme rientäneet halaamaan toisiamme ja itkeneet yhdessä. Ei sellaisessa olisi ollut järkeä. Ei se pelastaisi meitä eikä korjaisi sitä sidettä, joka oli rikottu väliltämme jo vuosia sitten. Sen sijaan me vain katsoimme toisiamme ymmärtäen hiljalleen yhden asian: Me olimme elossa. Kirjoitettu: 5.9.2023-21.12.2025 Julkaistu: 10.11.2023 - 30.12.2025
You may also like
Slide 1 of 10
Perillisen kirous cover
Toiveen kohtalo (Valmis) cover
Y/n and Draco (suomi)  cover
Alisen väkeä cover
Lohikäärmeen valssi: Ruhtinas cover
Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys cover
wolf heart  cover
D R A R R Y ❤️ cover
Soturikissat 2 ― Mielen Koettelemus cover
Mitä jos Tulitähti ei olisi tullut metsään? cover

Perillisen kirous

57 parts Complete

Kulkija 1 "Koko elämäni olen tiennyt, että minä kuolen ja siskoni elää" Veri valui pitkin käsivarttani. Syvä viilto puski lisää ja lisää verta vaalealle paidalle. Hiha oli revennyt ja tihkui jo punaista. Täristen peräännyin puuta vasten. Adrenaliinin tuoma rohkeus oli tiessään ja jätti jälkeensä vain kauhua. Pyyhin kasvoni verettömään hihaani. Nyt siinäkin oli verta. Paitsi ettei se ollut minun vertani. Mel pudotti miekan. Jotenkin metallinen kalahdus olisi ollut lohduttavampi kuin se raskas tömähdys, joka kuului, kun terä putosi pehmeälle metsämaalle. Kalahdus olisi ollut tuttu ääni harjoituskentältä. Nyt ääni vain korosti sitä, kuinka hukassa me olimme. Olisin voinut sulkea silmäni ja kuvitella, että Carim nousisi maasta ja astelisi luokseni kehumaan taitojani, kuten yleensä. Sen sijaan vain katsoin kuollutta sotilasta ja olin sentään iloinen siitä, ettei se ollut Carim. Tosin eihän sillä enää ollut väliä. Metsä oli hiljentynyt. Ehkä se tiesi kuoleman astuneen mailleen. Ehkä kaikki elävä oli paennut, kun taistelu täällä oli alkanut. Suljin silmäni. En katsonut tapettua miestä. En katsonut hänen kuolleita, tyhjiä silmiään tai revennyttä sotilasasuaan. Minä vain hengitin, kunnes uskalsin astua kauemmas puusta omille jaloilleni ja katsoa siskoani. Hän oli sotkeutunut mutaan ja silmät punersivat kyynelistä. Katseemme kohtasivat. Emme rientäneet halaamaan toisiamme ja itkeneet yhdessä. Ei sellaisessa olisi ollut järkeä. Ei se pelastaisi meitä eikä korjaisi sitä sidettä, joka oli rikottu väliltämme jo vuosia sitten. Sen sijaan me vain katsoimme toisiamme ymmärtäen hiljalleen yhden asian: Me olimme elossa. Kirjoitettu: 5.9.2023-21.12.2025 Julkaistu: 10.11.2023 - 30.12.2025