Raadeltu | Drarry

Pimeys kahlittiin yllesi, pahuuden juuret istutettiin syvälle multaasi. Jäit yksin pimeään, vailla toivoa. Heistä kaikista, valitsit juuri minut.
Kahleet pitivät sinut poissa luotani. Lopulta, avasin sellisi oven ja ohjasin sinut valoon.
Ulkona odotti orjantappurapensaiden sokkelo. Heikkona kaaduit monta kertaa, mutta nousit ja kiduit. Matka oli pitkä ja kivulias, kun taistelin vierelläsi. Välillä tahdoit kuolla, toisinaan kuljit rohkeasti eteenpäin.
Olimme vanhenneet niin paljon - kasvoillasi näkyi sänkeä enkä enää muistanut elämää ennen sokkeloa. Sinä muistit kaiken, kun hain sinut mukaani tänne, istuit kahleissa, elit vapaana. Hymysi jota näin enää harvoin, vangitsi katseeni joka kerta.
Eräänä päivänä emme enää päässeet liikkumaan. Luulimme jäävämme tähän ikuisiksi ajoiksi tuskissamme ja riekaleina. Jokin kasasi meidät yhteen, pakotti vääränmuotoiset palamme yhdeksi kokonaisuudeksi ja sai meidät näkemään kuin näkyjä; Vieressämme oli koko ajan ollut aidanreikä vapauteen.
Pääsimme sinne, jossa olimme yhdessä.