R niin kuin ryssä, R niin kuin rakas || Karjalan Katjusha
''Joen rannalla vartoo rakastaan Katjusha, joen korkealla rannalla...''
Kesällä 1939 elettiin Suomessa aikaa, jonka ei uskottu koskaan tulevan: Suomen elintaso näytti lupaavan hyvältä ja Vieno Rautavuori seurusteli. Rakkaansa, Ruslan Sergejevin kanssa elämä tuntui yhtäkkiä valoisammalta, eivätkä mitkään vastoinkäymiset, kuten isoveli Juhanin haukut tai kotikylän jatkuva syrjintä tuntuneet enää niin pahalta. Vaikka suhde oli kielletty ja muulta maailmalta salassa, tuntuivat tämä karjalaistyttö ja puna-armeijan luutnantti löytäneen viimein rakkauden. Onni ei kuitenkaan kestä kauaa, eihän?
Niin heidän kuin koko Suomen kauhuksi syttyy sota naapurivaltioita, Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ''talvisodaksi'' kutsuttu helvetti tulisi rikkomaan monen ihmisen elämän pysyvästi.
Suomen kansa pääsee todistamaan sodan mielettömyyden: Pelosta tulee jokapäiväistä, ruuasta on huutava pula, maata järisyttävät ilmapommitukset ovat osa arkea ja yleinen tietämättömyys riistää hermoja, koskaan ei tiedä milloin kuolema osuu läheiseen tai omalle kohdalle. Tässä sekarorrossa karjalaiset joutuvat jättämään kotinsa ja lähteä sodan jaloista evakkoon. Kylän miehet liittyvät muiden suomalaissotilaiden lailla rintamalle puolustamaan isäinmaata, samaan aikaan kun Neuvostoliiton voittamaton puna-armeija taistelee Stalinin puolesta. Epäinhimillisessä pakkasessa, Mannerheim-linjalla kohtalo ratkeaa.
Sota-aikana niin Vienon kuin Ruslaninkin elämä tuntuu hajoavan käsiin. Jatkuvan kuolemanpelon lisäksi myös omatunto kolkuttaa: Onko väärin rakastaa vihollista? Onko oikein toivoa vihollisen kuolemaa, jos hän on sinulle rakas?
''Tajuatko, että petät isäinmaasi , jos rakastat tuota ryssää''
"Me elämme aikaamme varten"
Miten näiden vihollismaiden rakastavaisille käy? Onko rakkaus tosiaan sotaa vahvempi? Kumman puolesta elää, rakkauden vai isänmaan?
Talvisodasta tulee tänävuonna kuluneeksi 80 vuotta, tarinani on muistolle
