meissä kaikissa on valoja ja varjoja.
välillä sädehdin kuin smaragdi, välillä olen kuin taivas auringonlaskun aikaan, hitaasti pimenevä, kuun loisteen voimaantuessa.
voisinpa riehua yhtä vapaasti kuin kuohuva aallokko.
parasta olisi ajelehtia vapaana ja antaa tuulten kuljettaa.
välillä ajautuisin karikolle mutta uusi aalto tulisi ja pyyhkäisisi minut mukanaan kohti uusia haasteita.
lopulta päätyisin määränpäähäni, jota en koskaan määritellyt.
siitä tiedän sen olevan oikea.
juuri se minne kuulun.
voin aloittaa uudelleen rakentamisen.
uudelleen rakentaisin elämäni, itseni, ihmiset ympärilläni.
en antaisi minkään määrätä tai määrittää minua.
sen olen jo kokenut, enkä halua sitä enää koskaan osaksi elämääni. olen parhaimmillani ollessani vapaa.
