Kävelin hidasta vauhtia kohti lukion ovia.
Ovilla seisoi Taehyung, tuo seisoi ovilla jonkun toisen kanssa. Minut oli ehkä unohdettu, tai sitten ei.
Taehyung vilkaisi suuntaani ja huomasi minun kävelevän valkoisissa vaatteissa.
"Jimin" Taehyung sanoi hämmentyneenä. Vierellä oleva poika katsoi minua "Taehyung sanoi ettet vielä pääsisi sairaalasta" katsoi hetken poikaa, ja sitten Taehyungia. "Oliko tää asia mistä sä et oikeesti voinut pitää edes turpaas kiinni" sanoin surullisena ja ärsyyntyneenä. "Jimin, Jungkook on ainut joka tietää" Taehyung sanoi yrittäen jollain tavalla korjata tilanteen. "Yksikin ihminen on helvetti liikaa, entä jos hän on kertonut eteenpäin" sanoi ja kävelin mitään sanomatta poikien ohi. En jäänyt kuuntelemaan enää, paha oloni oli palannut. Se puristi minua ja se todella satutti minua.
En istunut isossa luokassa enää Taehyungin vierellä, hän istui nyt Jungkookin vierellä. Se ei vilkaisutkaan minua enää. Hänen pitäisi ymmärtää miksi olin niin vihainen, se oli kuitenkin minun henkilökohtainen asia. Jos hän olisi tarvinnut tukea minun tilanteen käsittelemiseen, olisi hän voinut pitää nimeni poissa keskusteluista.
Kun astuin luokasta ulos törmäsin lävistyksillä varustettuun mieheen, joka hörähti vihaisena katsoen minua samalla kun lojuin maassa kaatuneena. "Katso mihin meet" tuo sanoi ja otti kädestäni kiinni ja nosti minut pystyyn. "Anteeksi" sain sanottua kunnes tuo pyyhälsi ohitseni.
"Tuo todella oli komea, ei ainakaan meidän koulusta" tyttö porukka takanani selosti.
Olin puhki ja olin lähdössä kotiin. Se oli paras idea, mielestäni.
