Ensimmäinen fanfictionini ikinä joten älkää tappako . Ole ollut myöskin hyvin vähän aikaa "fani" enkä tiedä mistään mitään. Ja kaiken kukkuraksi olen surkea kirjoittaja. Pyydän jo aluksi anteeksi kaikkea mitä teen väärin.
_____________________________________________________________________________
Janna oli hitusta vaille kahdeksantoista vuotias tyttö pohjanmaalta . Vihreät silmät, mustat hiukset , kalpea iho , tatuointeja sekä muutama lävistys . Monien mielestä hän oli pelottavan kalpea tai muuten outo, joten hänen kaveripiirinsä rajoittui muutamaan ystävään ja nettituttuihin.
Sosiaalisten suhteiden puutteessä Janna päätti koittaa onneaan lähtemällä työssäoppimaan Lontooseen. Hän opiskeli graafista suunnittelua ja valokuvausta . Paikan hän oli saanut isänsä kautta, ja oli siitä iloinen. Tehtäväkseen hän oli saanut kuvata bändejä keikoilla ja muokata kuvat sopiviksi esimerkiksi bändien nettisivuille tai lehtiin.
Janna
-Janna , tänään olisi muutama keikka . Jos sinä menisit vaikka o2 areenalle kuvaamaan sen poikabändin tuossa puolentunnin kuluttua, työnantajani Bob ehdotti. Bob oli keski-iän ohittanut tavallinen englantilainen mies, joka piti omaa valokuvausliikettään vaimonsa Harrietin kanssa.
-One Direction vai? kysyin puuhaillen vielä vanhan projektini parissa.
Hetken pohdittuaan Bob vastasi myöntävästi ja ojensi minulle kameran,muutaman muistikortin sekä kuvaajapassin jolla pääsisin hyvälle paikalle kuvaamaan. Kiitettyäni ja pakattuani kameran puin ulkovaatteet päälleni ja astelin ulos kirpeään pakkasilmaan. Vain hetken odoteltuani sain taksin ja kerroin päämääräni.
Saavuttuani areenalle kävelin muiden valokuvaajien mukana sisälle ja suoraan faninkestävien aitojen ja lavan väliin. Säätelin tyytyväisenä kamerani asetuksia , kunnes joku tuntematon -ilmeisesti järjestyksen valvoja – tuli ilmoittamaan että bändin pojat olivat valmiita muutamiin kuviin ja että kuvaajat olisivat tervetulleita takahuoneeseen ottamaan niitä. Rennosti kävelin suoraan jonkun syliin, ja pyllähdin takamukselleni kovalle lattialle.
- Anteeksi kauheasti , en katsonut eteeni , pyytelin anteeksi tarkistellessani kameran kuntoa. Noustessani otin tukea lattiasta, ponnistin itseni ketterästi ylös ja pudistelin hamettani .
- Ei se mitään , onhan sun kamera kunnossa? Selvästi nuori mies kysyi. Tajusin etten ollut edes katsonut kehen olin törmännyt joten nostin katseeni kamerasta suoraan sinisten silmien kysyvään katseeseen.
- Kyllä se taitaa olla aivan kunnossa, totesin ja tajusin vasta sitten kenelle puhuin. Louis Tomlinson , yksi One Directionin jäsenistä.
- Hyvä , minä olen muuten Louis , poika – tai mies – kertoi hymyillen.
- Janna, esittelin itseni ja yritin hymyillä ystävällisesti.
- Sinulla on aika erikoinen nimi ja aksentti , mistäpäin tulet? Louis kysyi uteliaana.
Vastasin iloisesti olevani Suomesta ja että olin työssäoppimassa Lontoossa , sillä halusin tehdä kansainvälisesti töitä tulevaisuudessa. Louis kyseli ilmeisen kiinnostuneena ammattivalinnastani ja muista asioistani.
- Anteeksi mutta minun pitäisi ottaa vielä kuviakin joten jos sopii niin ottaisin mielelläni muutaman kuvan sinusta ja ystävistäsi? Sanoin miehelle , joka myöntyi .
Sain hyviä kuvia keikalta ja olin myös nauttinut paljon musiikista. Juuri kun olin lähdössä takaisin viemään kuvia Bobille kuulin jonkun sanovan nimeni.
- Mit-, sanoin ihmetellen ja käännyin katsomaan taakseni. Tuttu nuori mies mustissa vaatteissa käveli minua kohti hymyillen suloisesti.
- Mitä sinä täällä hiippailet? Kysyin kummastuneena .
Naurahtaen Louis vastasi : - Tulin kysymään sinun numeroasi .
Luettelin numeroni ulkomuistista , ja kyselin mihin hän sitä tarvitsisi.
- Ajattelin jos voisit tulla kahville kanssani , hän sanoi hieman ehkä ujosti.
Myös minun sisäinen ujouteni pulpahti pintaan ja punastuin kuin paloauto.
- Öh , tietenkin tai siis kyllä ehdottomasti tai siis äsh, sopertelin ja tyydyin vain nyökkäämään ja jatkoin :- Mutta nyt minun täytyy mennä .
- No tuota minä voisin ajaa sinut, Louis ehdotti toiveikkaana.
- Käyhän se minulle, vastasin jo hieman toipuneena nolosta sopertelustani, joka ei ilmeisesti Louisia ollut häirinnyt.
Kun olin lähtenyt Lontooseen olin tietenkin vuokrannut oman asunnon , joka oli mahdollisimman lähellä Bobin ja Harrietin liikettä. Mutta o2 areenalta asunnolleni oli kuitenkin kovin pitkä matka , joka ei kaupunkirajoituksien mukaan kovin nopeasti taittunut joten puhuimme matkalla niitänäitä.
- Mitä olet pitänyt Lontoosta? Mies kysyi uteliaana.
Hetken mietittyäni vastasin:- Onhan tämä oikein mukava paikka mutta kaipaan jotain rauhallisempaa.
- Okei, mutta täällä me nyt olemme joten minä päivänä voisit lähteä kahville? Louis uteli .
-Öh tuota , vaikka ylihuomenna jos sopii? Kysyin hämmentyneenä.
-Sopii minulle , mies vastasi hymyillen oikein hurmaavasti.
Toivotin kohteliaasti hyvät yöt ja kiipesin kolmen kerroksen rappuset omaan pieneen asuntooni.
Juuri kun olin saanut takin ja kengät pois , joku soitti ovikelloani. Ihmeissäni katsoin ensin ovisilmästä ja näin hieman ehkä nolostuneen Louisin oven takana. Avasin oven ja katsoin kysyvästi miestä edessäni.
- Sinä unohdit kamerasi, hän sanoi ja ojensi punaista kameralaukkuani.
-Ai , kiitos , hymyilin kiitollisena ja nappasin kiinni laukun kantohihnasta , aivan Louisin käden vierestä. Mies ei heti irroittanut kättään vaan jäi tuijottamaan minua silmiin hassu hymy huulillaan. Vasta siirtäessäni katseeni hänen kauniin sinisitä silmistä hänen käteensä , hän tajusi irroittaa.
- Nyt kun sinä kerran olet täällä niin haluaisitko teetä tai kahvia? Kysyin kohteliaasti vieläkin hymyilevältä Louisilta.
- Teetä voisin ottaa , hän vastasi iloisesti.
Kun olimme juoneet teemme , kello lähenteli jo kymmentä joten Louis alkoi tehdä lähtöä. Olin aina väsynyt nopeasti joten olin nytkin aivan nukahtamaisillani . Louis halasi minua ja toivotti hyvät yöt . Onnellisena suljin oven , mutta katsoin vielä ovisilmästä miten Louis hyppäsi kerran lyöden samalla nyrkillää ilmaa onnellinen hymy huulillaan.
