Puron laulu - JOEL HOKKA/ Blind channel

8. Turvapaikka

Astuin sisälle kerrastalon ovesta Joelin asuntoon. Joel kantoi laukkuani herrasmiesmäisesti. Asunto oli yksiö, eikä järin suuri. Seinät olivat valkoiset ja lattia vaaleaa laminaattia. Heti edessäni näin läjän soittimia ja kaikenlaisia johtoja ja piuhoja, joiden käyttötarkoituksesta minulla ei ollut hajuakaan. Yksiössä oli syvennys, jossa Joelin sänky oli ja heti eteisestä johti ovi kylpyhuoneeseen. Joel oli aiemmin kuvannut asuntoaan pimeäksi luolaksi, mutta en ollut samaa mieltä nähtyäni asunnon olevan hyvin valoisa. Se näytti siltä, että siellä asui musiikkia rakastava mies. Asunto oli yllättävän siisti siihen nähden, miten Joel oli sitä itse kuvaillut.

Täällä sitten tulisin viettämään ainakin tämän yön. Olin jo hieman rauhallisempi ja pulssini oli palautunut lähes normaaliksi sekä hengitys tasaantunut. Kelasin mielessäni läpi viimeisen tunnin tapahtumat. Yö oli jo pitkällä ja mieleni tuntui yhtä mustalta. Shokkitila oli kuitenkin alkanut helpottamaan ja kykenin ajattelemaan järkevämmin siitä mitä äsken oli tapahtunut. Suurin ahdistus oli se, että luulin jo kaiken sen paskan olevan ohitse mutta se olikin lävähtänyt uudelleen suoraan silmieni eteen. En jaksaisi enää yhtäkään hätäkeskukseen soittoa tai käräjäistuntoja.

Nyt pystyin puhumaan, joten kun olin istunut Joelin vuoteen reunalle ja hän oli istunut viereeni toinen käsi hartioillani päätin, että kerron hänelle kaiken. Kerroin kuinka olin tutustunut exääni opiskelijabileissä eräässä paikallisessa baarissa, ja kuinka olin rakastunut. Kerroin, kuinka nopeasti muutimme yhteen ja kuinka kaikki tuntui olevan hyvin. Kerroin kuinka taitavasti hän oli osannut manipuloida minua ja sai minut ihailemaan häntä. Kerroin, kuinka nopeasti kaikki muuttui, kun exäni alkoi juomaan ja kännissä hänestä tuli väkivaltainen. Kerroin, kuinka olin saanut turpaan kerta toisensa jälkeen ja kuinka olin istunut lukkojen takana vessassa ja pelännyt, että hän hajottaa oven. Kuinka olin paennut asunnosta naama verillä turvakotiin tai Hertan luokse ja kuinka olin kerta toisensa jälkeen antanut anteeksi, koska en jaksanut taistella vastaan.

Exäni oli alkoholisti, jonka lisäksi hänellä oli persoonallisuushäiriö ja vihanhallintaongelma. Yhtälö oli vienyt elämäniloni ja saanut minut tuntemaan oloni kuin lattialle puristetuksi mytyksi. Henkinen väkivalta oli ollut jopa pahempaa, koska fyysinen ei enää satuttanut minua niin paljon kun siihen tottui. Mutta se, että joutui olemaan alistettu ja manipuloitu omassa kodissaan oli lopulta ajanut itsetuhoisiin ajatuksiin. Koskaan en ollut vahingoittanut itseäni, mutta niinä synkkinä iltoina en enää nähnyt mitään muuta pakoreittiä. Sitten tuli yksi ilta kun kaikki oli liikaa ja tiimalasi oli täynnä. Olin puolustautunut riidan päätteeksi ja heittänyt exääni kirjalla päähän. Olin saanut jostain yhtäkkiä valtavasti voimaa ja olin juossut täysiä pakoon poliisiasemalle. Sen jälkeen sain apua ja päätin, etten enää ikinä palaa.

Aluksi olin ollut turvakodissa, josta käsin tein rikosilmoituksen ja hain lähestymiskieltoa. Asia käsiteltiin myöhemmin ja pääsin palaamaan kotiini. Aluksi Hertta oli luonani yötä ja se helpotti paljon oloani. Isäni oli kuollut ja äiti asui Ruotsissa, joten heistä ei ollut apua. Veljeni oli myös halunnut auttaa ja tarjonnut huonettaan talostaan Sipoosta, mutta olin kieltäytynyt. Pakko mun oli taas päästä jaloilleni ja uskaltaa olla yksin. Enhän mä voinut muiden nurkissa ja turvin elää loppuelämääni. Kun lähestymiskielto tuli voimaan ja olin saanut terapian alkamaan, uskaltauduin jäämään yksin yöksi kotiin. Hankin pippurisumutteen ja turvalukot oveen. Poliisit vakuuttivat, että saisin apua nopeasti, jos sitä tarvitsisin. Exääni kohtaan nostettaisiin uusi syyte ja hän saattaisi joutua vankilaan, jos rikkoisi lähestymiskieltoa. Tieto siitä, oli helpottanut minua ja ajattelin, ettei kukaan voisi olla niin tyhmä, että ottaisi sellaisen riskin. Mutta olin ollut väärässä.

Kun olin saanut kerrottua kaiken Joel oli hiljaa ja halasi sitten minua lujasti ja pitkään. Olin kertonut taukoamatta kaiken, eikä Joel ollut keskeyttänyt kertaakaan. Nyt minulla oli jotenkin helpompi olla. "Mä en tiedä, mitä sanoa. Sä oot kokenut ihan hirveitä asioita." Joel haki sanojaan ja halasi minua edelleen. "Että tälläiseen soppaan sä olet itses laittanut. Ja mä olen niin pahoillani siitä." Sanoin ja tunsin huonoa omaatuntoa jälleen siitä, että Joel oli joutunut osaksi tätä tahtomattaan. Mun olisi pitänyt kertoa hänelle heti aluksi, mikä oli tilanne. Mutta Joel oli eri mieltä asiasta."Ei tää ole sun vika. Nyt toi urpo pitää saada telkien taakse. Ja sä saat olla täällä ihan niin pitkään kun haluat. Enkä mä sua päästäiskään nyt yksin." Joel sanoi rauhallisesti ja päättäväisesti. "Onko sulla jo parempi olo?" Joel kysyi. "On. Kiitos sun." Sanoin ja otin Joelin kädestä kiinni. "Mutta voisin käydä lämpimässä suihkussa, jos se rauhottais vähän lisää." Sanoin ja Joel pinkaisi sängyltä ylös ja oli hakenut minulle pyyhkeen.