Mr.Hagrid:
Oli ihan normi aamu kävelin metsässä ja ajattelin mitä tänä vapaapäivänä voisin tehdä. Ei mennyt kauaa kuin jätti tuli vastaan ja ajatukseni katkesivat täysin. Hän oli kaunis, mutta mitä minä nyt jätin kanssa tekisin. Hän vahingossa tönäisi minua ja oli hyvin pahoillaa. Kertoi olevansa kömpelö ison olemuksensa kanssa. Hän kutsui minut kotiinsa.
Fridwulfa:
Säikähdin, kun törmäsin pikkuruiseen ihmiseen en olettanut hänen kävelevän jättien alueella. Ehkä hän oli ajatuksissaan harhaillut sinne. Kutsuin hänet kotiini, koska ajattelin näin aamulla, että hänelle maistuisi ruoka.
Olimme siinä syöneet ja juoneet yhdessa kunnes aloin huomaamaan, että meidän jutut luistaa pelottavan hyvin nauroimme ja juttelimme siinä oikein onnellisina. Toivoin, että hänkin olisi huomannu meidän kipinän.
Mr.Hagrid:
Olin niin onnellinen, että sain hyvää ruokaa en ollut syönyt hetkeen yhtään mitään. Olen nimittäin ollut kauhean stressaantunut. Onneksi jätti oli oikein mukava ja meidän keskustelut sujuivat mukavasti olin alkuun hieman epäilevä, mutta hyvin se sujui. Ajattelin kysyä, että voisinko jäädä yöksi, mutta en kehdannut.
Fridwulfa:
Kysyin hänen nimeään ja hän kertoi nimekseen pelkästään "Mr.Hagrid" mietin, että miksi hän ei kertonut etunimeään, mutta ajatukseni harhasivat nopeasti muualle. Kerroin hänelle myös oman nimeni nopeasti siihen perään ennen kuin hän edes ehti kysyä.
Mr. Hagrid:
No päätin kysyä, että voinko jäädä yöksi vaikka hieman jännitti.
"Voinko jäädä yöksi olisi todella mukava nukkua muuallakin, kuin omassa kodissa yksin" kysyin hieman jännityneenä mitä hän vastaisi.
"Tottakai voit jäädä ei sinusta ainakana mitää vaivaa ole" Fridwulfa vastasi jotenkin hyvin onnellisena.
"Okei ihanaa" Vastaan myös innoissani.
"Mitäs haluaisit tehdä? " Fridwulfa kysyy.
"Haluaisitko lähteö piknikille tuonne niitylle siellä tulee tänään olemaan upeita tähtiä ja kaunis auringonlasku" vastaan hyvin odottavaisena.
"Todellakin kuulostaa todella ihanalle!" Fridwulfa selittää innoissaan.
Fridwulfa:
Olemme siis lähdössä tänään piknikille. Odotan sitä todella innoissani. Se kuulostaa hyvin romanttiselta! Mr.Hagrid kuulema järjestää sen ja näen vasta illalla mitä hän on loihtinut aikaan. iiiikkkk.
Mr.Hagrid:
Eli nyt on ilta ja olen valmistelemasaa tänne kallion korkeuksiin kaunista piknik iltaa minulle ja Fridwulfalle hän vaikuttaa oikein ihanalta, joten haluan tutustua häneen kunnolla ja saada jotain aikaiseksi tänään. En ole tehnyt elämälläni hirveästi mitään näin moneeeeeen vuoteen.
Eli täällä meillä on suklaasammakoita, kurpitsapiirakkaa, kanaa, kermakaljaa ja kaikkea muuta hyvää. Odottelen tässä enää, että hän saapuu paikalle.Fridwulfa:
Okei olen matkalla piknikpaikalle toivon, että hän ei tehnyt ohareita. (niihin olen jo kyllä valitettavasti tottunut)
Olen paikalla ja näen Mr.Hagridin kauniin liinan ruokien ja teleskoopin kanssa. Ihanaa olen niin onnellinen."Hei Mr.Hagrid täällä on niin kaunista! Kiitos tästä!" Selitän odottavaisena
"Ilo on minun puolellani kaunokainen" Mr.Hagrid vastaa.
Me saimme syötyä ja juteltua kaikkea ihanaa, kunnes Mr suutelee minua. Minusta tuntuu, että hän oli pienessä hiprakassa, mutta vastasin suudelmaan. Olinhan minä nyt ihan ihastunut häneen. En ihmisistä yleensä ihan hirveästi välitä, mutta Mr.Hagrid on ihan eri luokkaa.
Mr.Hagrid:
Olin vain niin ihastunut häneen, etten voinut olla suutelematta häntä hän on niin kaunis ja minusta tuntui keskustellessamme, hän lähetti minulle signaaleja. Toivoin, että meistä tulisi jotain.
Lähdimme hänen kotiin ja hän valmisteli minulle pedin olohuoneeseensa, mutta päätyin kuitenkin kysymään haluaisinko nukkua hänen vieressä. Tottakai vastasin hänelle kyllä.Ilta vierähti siinä minun ollessa hänen kainalossaan. En halunnut tämän hetken loppuvan ikinä.
Time skip viikko.
Olimme päättäneet alkaa seurustelemaan ja ehkä myöhemmin vielä jotain isompaa. Olimme niin onnellisia.
Fridwulfa:
Olin todella onnellinen hänen kanssaan, en halunnut tämän loppuvan koskaan.
Olemme tässä ilalla flirttailleet js oletan ehkä häneltä hieman mukavia puuhia illalla. Toivon, että hän olisi valmis.
Kello on jo myöhä ja ollaan menossa petiin, mutta Mr.Hagrid ehotti, että voisimme tehdä aikuistenjuttuja nyt tänään. Tottakai myönnyin ja ilta olikin taijanomainen.
Menimme piakkoin naimisiin ja minä tulin raskaaksi ei mennyt pitkään kun meillä oli pikku Hagrid maailmassa.Mie oon pahoillani tästä tarinasta, en tiedä miks toteutin tän, mutta tulipahan kirjoitettua haha
*606 sanaa*
YOU ARE READING
HARRY POTTER ONESHOTTEJA
General FictionElikkäs kirjotan one shotteja pottereista ja no siis nää on aika läpällä kirjotettu :D Ja no TW järkyttävät shipit ja joskus jopa ihan on shippejä saatan tehä. Seksuaalisia kohtauksia sun muuta vastaavaa, joten omalla vastuulla pääsette minun järkyt...