"Larus canusin Legenda"

Prologi

Sinipunaiset valot välkkyvät joukon silmiin, häikäisten heidät. Silti jokainen heistä tuijottaa silmät suurina kun poliisiautot pysäköivät itsensä hiekkatien varteen suoraan joukon eteen. Osa heistä puhuu radioihinsa ja lähtee kiertämään leirialueen tiluksia. Sireenien sekä poliisien puheiden ja huutojen äänet kantautuvat heidän korviinsa kaukaisina, mutta kukaan heistä kuule sanaakaan. He eivät vastaa kysymyksiin, huutoihin tai mihinkään mitä poliisit yrittävät. He kaikki katsovat vain lamaantuneena kohti niityn takana lymyävää järveä, joka kimmeltää luonnottoman tyynenä täysikuun valossa.

"Haluaisiko joku kertoa mitä täällä on tapahtunut?" Yksi poliiseista sanoo ääni jo hieman ärtyneenä odotteluun. Kukaan nuorista ei kuitenkaan sano sanaakaa. Jokaisen heistä kasvoilla paistaa hämmennys, inho, viha, suru, kärsimys sekä kylmyys. Kaikki näyttävät luonnottoman kalpeilta ja heillä on paljon ruhjeita sekä haavoja ympäri kehojaan. Poliiseja ei kuitenkaan näytä kiinnostavan tämä, vaan hän tuijottaa jokaista nuorista yksi kerrallaan suoraan silmiin. Hän ei huomaa murtuneita raajoja tai avohaavoja, joita joukolla on, eikä myöskään heidän laikukkaita kasvojaan. Viimein kaikista laitimmaisen nuoren silmistä paistaa niin suuri epätoivo, kauhu sekä suru, ettei hän voi muuta kuin osoittaa kohti rantaan vievää tietä. Muut vilkaisevat häneen päin sanomatta sanakaan, mutta kääntäessään katseensa pois he kaikki nyökkäävät hitaasti.

Yksi heistä avasi suunsa, tuijottaen suoraan poliisia kostonhimo sekä viha leiskuen silmissään...

"Jos etitte sitä vitun paskiasta joka sai aikaan tän helevetin, nii se on tuol"