Sä herätit mut eloon

4.

Tanda

Dabria ei oo vastannu mun viesteihin tai soittoihin viikkoon. Mä alan jo huolestua siitä ja mä en voi elää ennen ku mä tiiän, että se on okei.

Soitan Dabrian puhelimeen toistuvasti ja viestittelen koko ajan. Enään mä en pysty siihen, mun on pakko nähä se, ihan pakko. Menen eteiseen ja runnon mun kengät jalkaan. Otan terassin vierestä mun pikku siskon Maijan pyörän ja lähen pyöräilemään Dabrialle.

Soitan ovi kelloa ja vaihdan painoa toiselta jalalta toiselle. Kuulen askelia ja ovi avautuu ja näen Lainan mun edessä.
"Onko Dabria täällä?", kysyn heti
"On mutta se ei haluu nähä ketään ja et säkään varmaan haluu nähä sitä tässä kunnossa", Laina sanoo
Mä en välitä ja tungen sen ohi heittäen mun kengät eteisen nurkkaan.
"Tanda, ihan oikeesti älä", Laina sanoo mun takaa ja ottaa mua mun ranteesta kiinni. Riuhtasen mun käden irti ja käännyn Lainaa päin.
"Mä en voi elää ennen ku mä nään, että se on okei", mä sanon ja käännyn ympäri. Kävelen olohuoneen läpi Dabrian huoneeseen ja näen sen makoilemassa sängyllä.

"Mitä sä täällä teet?", Dabria kysyy käheällä äänellä kuulostaen siltä, että se ei oo puhunu ainakaan kahteen päivään.
"Mä tulin kattoon, että sä oot okei", mä sanon ja huokasen helpotuksesta
"Aa no mä oon", se sanoo ja kääntyy kyljelleen katsoen seinää.
"Et ihan selvästi oo", mä sanon ja istun sen sängyn reunalle.
"Oikeesti puhu mulle", mä anelen
"Mulla on masennus ja mulla tulee se aaltoina ja mä en voi sille mitään, sä et voi sille mitään, kukaan ei voi", se sanoo ja kääntyy katsomaan mua, mä nyökkään, vaikka näen, että se huijaa.

Istun vähän aikaa vaan ja sitten sanon:
"Huijaaksä?",
Dabria katsoo mua silmiin epä uskosella ilmeellä.
"Miks vitussa mä huijaisin masennuksesta, mulla on siihen lääkityski", se sanoo
"Ei ei kyllä mä sen uskon, mutta jotain muuta on ihan selvästi tapahtunu", mä sanon
Dabria katsoo mua vähän aikaa mittaillen ja kääntyy sitten seinään päin taas.

Mä lasken mun käden rauhoittavasti sen olka päälle, mutta se vaan säpsähtää kauemmaksi.
"Voitko vittu mennä?", Dabria tiuskasee kovaan ääneen
"Mitä täällä tapahtuu?", kuulen Lainan äänen ovelta
"Tanda voitko nyt vaan lähtä?", Laina sanoo Lindan kasvot ilmestyy Lainan olka pään taakse ja mä nousen seisomaan ja kävelen ulos.
"Mitä vittua tuolla tapahtu?", Linda kysyy uhkaavasti multa ja työntää mut seinää vasten.
"Mä vaan yritin auttaa sitä", mä sanon
"Kai sä tiedät, että Dabrilla on masennus?", Linda sanoo
"Joo se kerto sen, mutta mä nään sen, että jotain on selvästi on tapahtunu", mä sanon korottaen vähän mun ääntä
"Sä et vaan tunkeudu toisten taloon tolleen joten ala laputtaa", Linda sanoo pelottavan seesteisesti mun naamaan.

Dabria

Ei ois ehkä pitäny sanoa sitä noin kovaa, mutta tehty mikä tehty. Kuulen Tandan sanovan jotain olohuoneessa ja sitten Lindan matalan äänen. Vähän ajan päästä kuulen ulko oven käyvän.
"Dabria, eikö tää oo vaan sun masennus, kävikö jotain oikeesti?", Linda kysyy multa astuen mun huoneeseen katse tiukasti mun silmissä.
"Kyllä tää on vaan masennus", mä vakuutan Linda katsoo mua vähän aikaa tutkivasti, mutta luovuttaa sitten ja äiti ja se lähtee pois.

Kuulen äidin ja Lindan matalat äänet ja erotan mun ja Tandan nimet. Muistot siitä illasta tulvii mun päähän ja mä tunsin tulevan paniikki kohtauksen. Pomppaan ylös sängystä ja juoksen talosta ulos. Juoksen kunnes tulen kaupan kohdalle ja kävelen sisään. Kävelen suoraan viina hyllyn läpi limppari hyllylle. Mun päällä on iso huppari ja sen päällä iso farkkutakki. Kun mä oon tulossa limu hyllyltä laitan huomaamattomasti mun takin alle jonku random viina pullon. Käyn maksamassa limukan ja kävelen pois kaupasta.