13. Blind channel fan

166 4 4
                                    

y/n pov:

Juoksen metsäpolulle josta kävelimme aijemmin Joelin kanssa mutta tälläkertaa yksin. Olin täynnä raivoa,surua,vihaa ja epätietoisuutta. Mitä ajattelin, että meillä voisi olla jotain? Pyh vittu että olen tyhmä. Kaikki mistä Joonas ja Olli oli minulle puhunut oli totta, vastasin aina vaan jotain omiani sillä en uskonut. Halusin uskoa että joelissa olisi jotain hyvää...

Avaan bussin oven ja hypin Tommin ja Aleksin yli omaan nurkka paikkaani. Vaihdan hupparin ja käperryn peittoo naama seinää päin ja pakotan itseni nukahtamaan. Mitäköhän huomisestakin tulee.

Herään siihen että bussi heiluu täyttävauhtia maanteitä pitkin. Muistan eilisen illan... ihan sama pidän kivan reissun kavereiden kanssa! Nousen ylös ja nään Tommin kuskina ja Joelin apukuskina ilmeisesti antamassa reittiohjeita kohti kiertueen ensimmäis keikkapaikkaa Kajaanissa. Kuulen puheen sorinaa ruokapöydän äärestä ja siellähän istuu. Olli, Aleksi, Niko ja Joonas. Hyppään Aleksin viereen ja toivotan hyvää huomenta muille. "Kuulin sun ja Joelin jutusta" Niko sanoo hieman varojen. "Mites?" Olli kysyy vastapäätä. "Ei kavereita en haluu puhuu nyt siitä jotenki niih..." sanon oudoksuvasti. Otan aamukahvia ja liityn jätkien korttipeleihin.

Olemme pelanneet hyvän tovin vaikka mitä pelejä paskahousua, mustaa maijaa , risti seiska , pokeria ja monia muita pelejä. Pelimme kuitenkin keskeytyy kun etupenkiltä kuuluu huuto. Perillä ollaan! Tommi parkkeeraa auton ja hyppäämme ulos tunkkaisesta bussista. Haluan tuulettaa aivojani hetken pois tästä. "ku ollaan saatu roudattuu nää kamat soud chekkiä varten niin meen siks aikaa lenkille pitää päästä hetkeks pois." sanon jätkille kun olemme yhdessä crew kanssa kantamassa keikka vermeitä lavaa kohti. "joo ehkä se on hyvä" Niko sanoo hyvmyssä suin, Niko on huomaavainen sille pystyy puhua kaikesta ja se ymmärstää. Hymyilen hänelle ja jatkamme töitä.

"Moro, älä sit eksy pliis tarvitaan vielä suo!" Porko huutaa kun olen lähtemässä. "en kyllä siitä Tiiä että tarvitaanko.." Kuulen Joelin mutisevan mutta jatkan vain matkaa ulos keikka paikalta.

Joonaksen pov:

"en kyllä siitä Tiiä että tarvitaanko.." Joel mutisee. Menetän hermoni en jaksa nyt mitään ylimääräistä. "Vittu muo ei kiinnosta mitä teille on käyny mutta toivon että aikuiset ihmiset voisi selvittää sen saatana joudutte olla koko tän ajan samassa tilassa ja en jaksa enää tätä okei hyvä!" Huudan Joelille naamapunaisella ja paskaan takahuoneen oven kiinni poistuessani.

Ehkä minäkin tarvitsen tuulettumista...

Y/n pov:

Kävelen ympäri kajaania aika tyhjältä mestalta vaikuttaa. Minulla on joku Joelin vanha NIN paita päällä , harmaat college housut, vans kengät ja hiukset on Nikon naisystävän Minnan tekemillä leteillä. Näytän ihan joltain wanna be Blind Channel fanilta. Anteeks kaikki!

Jatkan matkaa kävellen puistoon ja kierrellen talojen väleistä kunnes kuulen huudon:
"Hei! Ooks säki tulossa tänään sinne keikalle, aijoks mennä jonottaa jo nyt?" Jotku teinitytöt huutaa. Tiesin tasan tarkkaan että he tarkoittavat muo. Käännyn ja olen vastaamassa heille... "joo no käytänn-...     
"Omg oot se tyyppi jätkien ig storyssa ja muualla Ooks Joelin kaa yhessä?!" Tytöt kiljuu intona. Noni voi vittu mitäs tästä sitten tulee... "joo hehe minä tässä... ja ei olla Joelin kanssa yhessä" vastaan kiusallisesti mutta samalla yritän olla ystävällinen. Vittu keksi jotain kysyttävää... "kuka on teijän lempi jätkä bändistä?" Kysyn yllättäen mitä vittua y/n??!
Toinen heistä vastaa: "ehdottomasti Tommi!" Ja toinen "varmaan Joel!" Purskahdan nauruun. "anteeks ei ollu tarkotus teillä voi olla vähän eri kuva Joelista..." jatkan pyyhkien kyyneleitä jotka tuli naurun seasta. "joo tiietään et sil on Adhd" he vastaavat.
"Tarkotin vähän toista miten sen sanois Joel on vähän... töykee, ilkee, torjuvainen joo you get the point" Jatkan. Tytöt katsovat muo pitkään kunnes tokaisen. "no mut mun täytyy mennä! Toivottavasti teijänmielestä keikka on sit hyvä!" Sanon jatkaen matkaa.

Vittu mitä mä taas menin tekee kuulostin joltain joel hokka vihaajalta. No ei meillä ehkä parhaimmat välit oo...

/////////////

586 word

En oo julkassu hetkee mun oman voinnin takia... nyt sain tehtyy ja varmaan paljon kirjotus virheitä ku tein yöllä korjaa ne aamulla varmaan sitten et jos näät tän nyt heti niin never mind! :D

vittu mitä paskaa! // y/n x Blind Channel Where stories live. Discover now