Tuuli tuiversi metsän halki viileää lehtikadon ilmaa. Tähdet tuikkivat taivaalla. Oli hiljaista, lukuunottamatta tuulen suhinaa. Kuun valo heijastui valkeaan maahan, jota lumi peitti. Vaaleanruskea vihreäsini silmäinen pentu kohotti katseensa taivaalle. Se huokaisi, ja tassutti sitten emonsa viereen. Se käpertyi lämpimästi makuupaikalleen ja sulki silmänsä.
"Revontulipentu!" kuului ääni.
"Häh, kuka siellä?" pentu murisi.
Ei kuulunut vastausta. Hän huomasi olevansa keskellä suurta aukiota. Missään lähellä ei näkynyt puun puuta. Ääni kuului taas: "Revontulipentu!"
Pentu ei saanut sanoja suustaan.
Hänen eteensä oli ilmestynyt joku täysin tuntematon koira, jotain hän ei ollut nähnyt koskaan ennen.
Hän lähti kulkemaan uutta koiraa päin, mutta tämä lahti karkuun.
Vaaleanruskea pentu lähti juoksemaan hänen peräänsä.
Yhtäkkiä hän kuitenkin putosi jonnekin syvään kuoppaan, jossa löyhkäsi paha haju. Pentu nyrpisti nenäänsä inhosta. Hän nousi seisomaan, mutta yhtäkkiä pimeys ja imelä haju vetivät hänet jonnekin maan alapuolelle.
"Teidän kaikkien pitää olla hyvin valppaitta, mitä ikinä tämää maa tuo tullessaan", tuntematon koira sanoi, ennenkuin pennun silmissä pimeni.
Hän heräsi emonsa vierestä pentutarhasta ja mustavalkolaikukas naaras katsoi pentuaan hämillään.
"Taisit nähdä painajaista", tämä sanoi lempeästi ja nuolaisi pentuaan korvasta.
"Onko hänellä kaikki hyvin Iltavaahtera?" toinen kuningattarista kysyi. "On, kaikki hyvin. Revontulipentu näki vain painajaista. Kiitos kuitenkin kysymästä Varjokuono", tämä vastasi ja vilautti tälle lempeän katseen.
YOU ARE READING
Soturikoirat || Tahto
FanfictionHei kaikki! En jaksa odottaa mielipiteitänne, joten kirjoitan tämän näytteen uudesta kirjastani teille :D En kuitenkaan ole varma, jatkanko tämän sarjan kirjoittamista, vai jääkö se vain yhteen kirjaan. Soturikissa kirjat jatkuvat kuitenkin, vaikka...
